Showing posts with label The Blind Side. Show all posts
Showing posts with label The Blind Side. Show all posts

Friday, January 22, 2010

The Blind Side

En voinut hillitä uteliaisuuttani, vaan menin eilen katsomaan draama-elokuvan The Blind Side, josta Sandra Bullock nappasi itselleen viime sunnuntaina Golden Globe palkinnon ja muutamaa päivää aiemmin Critics Choice Awardin (jaetun sellaisen tosin, Meryl Streepin kanssa).

The Blind Side perustuu tositapahtumiin ja kertoo Michael (Big Mike) Oherista (Quinton Aaron), sulkeutuneesta mustasta nuorukaisesta, jonka takana on lapsuus, joka on kaikkea muuta kuin tasainen tai yhdellekään lapselle suotava. Michael on yksi kahdentoista lapsen sisarparvesta ja hänen äitinsä on koko Michaelin lapsuuden ajan ollut huumeriippuvainen ja kykenemätön äitinä. Michael ajautuukin äidin ongelmien vuoksi sijaiskoti- ja kodittomuuskierteeseen jo 7-vuotiaana.

Michael pääsee kuitenkin kuin ihmeen kautta kristilliseen kouluun, jalkapallo-valmentajan suostutellessa johtokunnan ottamaan huonosti koulumaailmassa pärjänneen Michaelin koulun oppilaaksi. Tämä päätös avaa Michaelille tien aivan uudenlaiseen elämään.

Kaikkein tärkein syy Michaelin elämän uudelle suunnalle on kuitenkin tämä varakas nainen, Leigh Anne Tuohy, eli Golden Globe-palkittu Sandra Bullock.

Tarmokas perheenäiti Leigh Anne ottaa sattumalta tapaamansa ja yösijaa etsivän Michaelin välittömästi vahvojen siipiensä suojaan. Michaelista tuleekin lopulta Tuohyn perheenjäsen, Leigh Annen ja Seanin (Tim McGraw) päädyttyä adoptoimaan hänet.

Sinnikäs etelän aksentilla varustettu valkoinen nainen ei arkaile puolustaa "poikaansa" tilanteessa kuin tilanteessa. Myös näinkin miehisessä maailmassa kuin jalkapallokentällä, lihaksikkaiden miesten ympäröimänä. Ehei, Leigh Anne ei anna kenenkään tai minkään tulla Michaelin esteeksi kohti parempaa elämää.

Olikin tosi virkistävää nähdä näin vahva nainen valkokankaalla. Lisää tällaisia naisrooleja, kiitos! Bullockin roolissa Leigh Anne Tuohyna oli mielestäni tiettyjä yhtäläisyyksiä Erin Brockovichin kanssa, joten ei ihme, että osaa oli tarjottu ensin Julia Robertsille. Julia kuitenkin kieltäytyi roolista, kuten Sandrakin, mutta pienen taivuttelun jälkeen Bullock taipui näyttelemään elokuvassa ja arvelen, ettei ainakaan tässä vaiheessa enää kadu tätä päätöstä.

Ja kyllä, Sandra Bullock oli roolissaan loistava monella tapaa. Mutta menikö hän esimerkiksi Gabourey Sidiben ohi suorituksellaan, vaikea sanoa. Niin hyvin erilaisia nuo kaksi roolia olivat. Mutta siis, onhan Sandra Bullock Sidibeen verrattuna erittäin kokenut nainen valkokankaalla, ei siitä päästä mihinkään.

Ja mikä määrä rooleja hänelle on viime aikoina tipahdellut. Uskomatonta! All About Steve, The Proposal ja nyt viimeisimpänä tämä: The Blind Side. Ja keskeneräisten leffojen listakin ihan kiitettävä. Joten saamme kuulla Bullockista varmasti lisää taas lähiaikoina. Mutta miten hiukan epäilen, ettei häntä nähdä kuitenkaan Oscar-ehdokkaana tästä roolista. No, eihän sitä tietty koskaan tiedä.


Mutta siis, summa summarum. Tuohyn perheen siipien suojissa Michaelista kasvaa lopulta kovan luokan amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, joka pääsee NFL:n leipiin.

The Blind Side on mielestäni toimiva tositapahtumiin perustuva keskiverto-draama, joka sortuu ajoittain kliseisiin ja on kaikessa kokonaisuudessaan lähes epärealistisen ruusuinen tarina huonoista oloista lähteneen mustan nuoren miehen matkasta kohti miehisyyttä ja loistokasta tulevaisuutta.

Ja erityisesti naiset huom! Vaikka elokuvassa amerikkalainen jalkapallo onkin hyvin tärkeässä roolissa, ei se kuitenkaan hypi liiaksi silmille.

The Blind Side korostaa myös sitä tärkeää asiaa, että kaikilla meillä on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen, eikä menestyminen ole kiinni siitä, millaisista oloista olet lähtöisin.

Elämä voi vaihtaa suuntaa, jos ympäriltä löytyy välittävä ja kannustava läheisten verkosto, joka pitää kiinni toistensa oikeuksista eikä anna periksi kovankaan tilanteen tullessa eteen.

Tässä vielä itse Michael Oher Leigh Annen ja Seanin seurassa.

Mitä tässä nyt osaisi lopuksi vielä sanoa. Michaelin elämään perustuva elokuva The Blind Side on mielenkiintoinen ja kuten sanoin, miltei epärealistisen ruusuinen "tuhkimotarina".

Tuomio tälle elokuvalle:

***