Crazy Heart (2009)

Olen nähnyt viime päivinä niin monta mielenkiintoista elokuvaa, etten tiedä, mistä aloittaa. Mutta aloitettakoon nyt vaikka tästä.

I have seen so many interesting movies lately, that I don't even know, where to begin. But I will begin with this one.

Kävin sunnuntaina (juuri ennen Oscareita) katsomassa elokuvan Crazy Heart. Olin hiukan skeptinen leffaa kohtaan ja epäilin, että iäkkäästä country-muusikosta kertova elokuva saattaisi jopa kyllästyttää, ajatellen, että olen asunut yhdessä suurimmassa country-musiikin valloittamassa osavaltiossa jo kymmenen vuotta, enkä ole tänä aikana tuntenut suurtakaan vetoa tätä musiikin lajia kohtaan.

I went to see the movie Crazy Heart on Sunday (just before the Oscar gala). I was a little bit skeptic about this one though, it being a movie about an old country musician. I thought that this subject might actually bore me, me being a person, who has lived in one of the largest country music states for so long, never really falling for this type of music.

Mutta taas kerran sain huomata epäilykseni turhaksi. Tämä elokuva vei minut täysin mennessään. Vaikka leffa oli täynnä tuttua muusikon luomisen tuskaa, sitä valitettavaa alkoholin määrää ja satunnaista itsesäälissä rypemistä (kuulostaa hyvin pitkälti suomalaiselta elokuvan käsikirjoitukselta), antoi se minulle siitä huolimatta jotain uutta.

But once again I proved myself wrong. This movie took me for a full ride. Even though this is not at all a new subject with all the usual pain of creating something new, all that alcohol abuse and feeling sorry for oneself (this sounds a lot like a typical finnish movie screenplay), it still gave me something new.

Elokuva auttoi näkemään, kuinka vanha Bad Blaken kaltainen muusikkomieskin (Jeff Bridges) pystyy ja on oikeutettu rakastamaan itseään huomattavasti nuorempaa naista (Maggie Gyllenhaal), saaden osakseen myös kaivattua vastarakkautta. Elokuva auttoi myös näkemään, kuinka elämä usein heittelee meitä, eikä aina edes tarjoa sitä toivottua toista mahdollisuutta, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu ja kaikella on lopulta tarkoituksensa.

Jostain syystä näin elokuvassa myös tiettyjä yhtymäkohtia Mickey Rourken tähdittämän elokuvan The Wrestler kanssa. Yksinäinen vanha mies, epäonnea rakkaudessa, mitättömät välit jälkeläisten kanssa, alamäet ja se ainainen rakkauden kaipuu.

This movie helped me to see, how an old musician like Bad Blake (Jeff Bridges) can and is entitled to fall in love with a woman much younger than himself (Maggie Gyllenhaal) and is able and can feel to be loved in return. It also helped me to see, how our life often throws us around not always giving us those anticipated second chances. Even so our life goes on and has its meaning after all.

For some reason I felt that this movie and all the settings had something similar with the Mickey Rourke starred movie The Wrestler. Lonely old man, bad luck in love, non existing relationship with offspring, going downhill and all the longing for love.

--------------------------

Jeff Bridges sai roolistaan Oscarin, eikä suotta. Hän oli roolissaan puhutteleva, tuo raihnainen, väsynyt Bad Blake, joka tiesi itsekin, että elämä oli häntä jo viime vuosina kolhinut. Siitä huolimatta hän jaksoi yrittää ja välillä minulla oli tunne, että katsoin elokuvan sijaan musiikkipitoista dokumenttia tästä vanhasta miehestä. Sain myös huomata, ettei Jeff Bridges ole ainoastaan taitava näyttelijä, vaan hänellä on sen lisäksi myös äärimmäisen hyvä lauluääni!

Elokuvan musiikkipitoiset kohtaukset toimivat yllätyksekseni äärimmäisen hyvin ja suorastaan hämmästyin, kuinka jalkani polki leffasalin lattiaan biisejä kuunnellessani. Colin Farrell esiintyy myös muutamassa kohtauksessa ja täytyy sanoa, että tällä nuorella irkkukomistuksella on myös aivan järkyttävän upea lauluääni!!! Ja se kokonaisuus hiukan alaspäinsuunnatulla tummalla katseella, pitkillä hiuksilla, poninhännällä, ajamattomalla parralla ja korviksilla. Oi joi... ;-)

Ja voitteko kuvitella, tässä harkitsen jopa ostavani tämän elokuvan soundtrackin. Ei voi olla tosi! Enhän mä edes kuuntele countrya.

Jeff Bridges got an Oscar for this role, and for a good reason. He was appealing in his role. Being this already decrepit old, weary Bad Blake, who realized that his life had been a rough one lately. Still he continued going and at times I felt like I was watching a documentary of this old man rather than a movie. I also noticed that Jeff Bridges is not only a hell of a actor, he also has a beautiful voice!

For my suprise all the music scenes of this movie worked out fantastic and I was amazed how my feet were beating along the rhythm. Colin Farrell was also seen in a couple of scenes and I must say that this Irishman has also an incredible singing voice!!! And his overall appearance in this movie with the downward directed dark eyes, long dark hair in ponytail, the unshaved beard and earrings... Oh my... ;-)

And can you imagine this. I am also thinking about getting the soundtrack of this movie! Can't be true! I am not even a country music fan!

------------------------

Kaikenkaikkiaan Crazy Heart on hyvin lämminhenkinen, tosin hiukan melankolinen elokuva, joka tuo esille vanhan muusikkomiehen tarinan. Tarinan, joka voisi hyvinkin olla totta. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille realistisen draaman nälkäisille.

All in all Crazy Heart is this warm, yet a bit melancholic movie, which brings alive a story of an old musician. A story, which could easily be true. I recommend this film to all you people who are thirsty to see realistic drama movies.

*****

Percy Jackson - uusi Harry Potter?

Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief saa ensi-iltansa täällä Yhdysvalloissa perjantaina 12.2. Suomen ensi-iltaa en vielä löytänyt IMDb:stä.

Percy Jackson on nuorelle yleisölle suunnattu, vauhdikas fantasia-elokuva, jonka ohjauksesta vastaa Chris Columbus, tuttu nimi kahden Potter-leffan, Harry Potter and the Philosopher's/Sorcerer's Stone ja Harry Potter and the Chamber of Secrets takaa.

Kysymys kuuluu, haetaanko elokuvassa jo uutta Harry Potter-tyylistä sankaria? Ja mahtaako leffalle tulla jatkoa?

No, ehkä... ;-) Joka tapauksessa erinomaisen hyvä ajoitus uuden sankarin syntymälle, ajatellen, että Harry Potter sarja alkaa olemaan elokuvienkin osalta finaalissa.

Olen nähnyt Percy Jackson-leffan trailereita nyt jo useaan otteeseen ja elokuva vaikuttaa ainakin trailereiden perusteella kohtuullisen kiinnostavalta. En kuitenkaan ole heti huomenna ryntäämässä tätä katsomaan, mutten ehkä sittenkään malta odottaa elokuvan DVD-version julkaisua, sillä arvelen, että leffa on visuaalisesti toimivampi valkokankaalla kuin kotitelevisiossa.

Ja niin, loppujen lopuksi olen kuiteskin vielä 38-vuoden iässäkin niin "lapsellinen" tapaus, että nautin nuorisolle (sekä lapsille) suunnatuista fantasia- ja seikkailuelokuvista (sekä myöskin animaatioista, mutta niistä lisää joku toinen kerta)... ;-) Ja olenhan aina ollut suuri LOTR-fani, mutta pidän myös Pottereista, vaikka Potter-leffat eivät ylläkään toteutukseltaan aivan kirjojen tasolle.

Leffan rooleissa nähdään nuoren tulokkaan, Logan Lermanin lisäksi mm. Pierce Brosnan, Uma Thurman, sekä omalla kohdallani pienimuotoisia rytmihäiriöitä aiheuttava komistus: Sean Bean.

Percy Jackson-leffan trailerin löydät täältä:

http://www.imdb.com/video/imdb/vi613221401/

An Education

Latinan kirja vai illallinen jazz-ravintolassa, ranskaa vai Ranskaan, koulutus vai avioliitto?

P.S. Pienimuotoinen spoilerivaroitus... ;-)

Siinäpä pohdittavaa 16-vuotiaalle Jennylle (Carey Mulligan), joka elää varsin tyypillisen oloista koulutytön elämää 1960-luvun Lontoossa.

Hän on eloisa ja lahjakas teinityttö, joka käy paikallista tyttökoulua, opiskelee ahkerasti latinaa, mielii isänsä taivuttelun johdosta Oxfordiin, taitaa ranskan salat ja tapailee tylsän oloista Graham-poikaa.

Kunnes tämä mies tulee kuvioihin ja saa Jennyn pään sekaisin. Tämä tyylikkään oloinen kaveri on nimeltään David Goldman (Peter Sarsgaard) ja hän on (kuten kuvasta näkyy) huomattavasti Jennyä iäkkäämpi.

Kaikki Jennyn edessä oleva pyöritys saa alkunsa viattomasta autokyydistä, johtaen hämyisistä jazz-baareista aina...

... Pariisin taivaan alle.

David tarjoaa Jennylle mahdollisuuden täysin toisenlaiseen, tapahtumarikkaaseen ja jännittävään elämään kilparadoilla, huutokaupoissa, konserteissa, jazz-baareissa, Oxfordissa, ja niin, jopa Pariisissa.

Ei enää Grahamia, ei latinan pänttäämistä, ranskaa tai edes koulua. Mitä koulutuksesta, jos sinulle avautuu mahdollisuus kaikkeen tähän?

Nuoren naisen elämä on käännekohdassa ja hän on pian suurien valintojen edessä. Mihin kaikki tämä lopulta johtaa, se voi yllättää katsojankin.

An Education (2009) on kivunnut vuoden 2010 Oscar-ehdokkaaksi kolmessa eri kategoriassa.

- paras elokuva
- paras naispääosa
- paras sovitettu käsikirjoitus

Elokuvan nuori tähti Carey Mulligan yllättää raikkaalla ja elämänmakuisella roolillaan. Hänessä yhdistyy nuoren tytön viattomuus ja avoin katse tulevaisuuteen, mutta hän tuo roolissaan myös erityisen hyvin esille sen, miten nuori naisen alku on vielä niin kovin elämän vietävissä tai kuinka 60-luvun Englannissa nuoren naisen on kohdattava lopullinen vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan.

Peter Sarsgaard voi sen sijaan herättää roolissaan myös negatiivisia tuntemuksia. Hän on tuo elokuvan iäkkäämpi mies, mies, joka viettelee nuoren koulutytön. Häpeilemättä ja julkisesti, vietellen siinä sivussa myös tyttöpahasen vanhemmat.

Elokuva on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä draama, joka saa pohtimaan nuoren ihmisen valintoja, haaveita ja päätöksentekokykyä hiukan lyhyemmän linssin läpi. An Education ei arastele tuoda esille myöskään sellaisia nuoren naisen elämään liittyviä seikkoja, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan usein unohdetaan.

Aivan kuin me itse emme koskaan olisi olleet nuoria, etsineet itseämme, tehneet vääriä valintoja, poltelleet tupakkaa kahviloissa, lintsanneet tunneilta, tirskuneet tyttökavereiden huomattavasti iäkkäämmille poikakavereille (believe me, monella minunkin teinivuosien kaverillani oli eri vanhoja "poikaystäviä"), seikkailleet itsekin sun missä tietymättömillä teillä jne. jne.

Ehkä juuri nämä seikat tekevät elokuvasta myös käsikirjoitukseltaan Oscarin arvoisen, vaikkakin taas kerran nainen (tai nuori teinityttö) on lopulta se, joka kärsii.

Elokuva herätti minussa sekä viehätyksen että iljetyksen tunteita. Elokuvan nuori tähti Mulligan ihastutti minua. Hän oli roolissaan juuri niin kupliva, fiksu, toiveikas ja elämäniloa hersyvä sekä toisaalta sinisilmäinen tai päätöksissään ontuva kuin kuka tahansa 16-vuotias.

Mielestäni hän onkin perustellusti ansainnut Oscar-ehdokkuutensa suorituksellaan, vaikkakin samassa kategoriassa hänen kanssaan on kilpailemassa muutama HYVIN vahva näyttelijätär.

Sen sijaan minun oli ajoittain hi-ve-nen vaikea seurata elokuvan päähenkilöiden suhteen kehittymistä ja itse asiassa muutama kohtaus sai minut naurahtamaan kuivasti, ei niinkään ihastuksesta, vaan enemmänkin vihastuksesta. En vain henkilökohtaisesti tiedä juuri mitään sen kuvottavampaa näkyä kuin tämä: nuori tyttö on vähäpukeisena itseään huomattavasti vanhemman, riskinoloisen ja karvaisen miehen ahnaiden silmien edessä, kaikessa viattomuudessaan ja fyysisessäkin hauraudessaan.

Ja entäs sitten se banaani-kohtaus! Yöööök!

Mutta siis, kaikin puolin katselun arvoinen ja taas kerran hyvin mielenkiintoinen draamaelokuva, joka olisi ehkä sinunkin syytä katsoa ennen niitä Oscareita ;-)


****

Up in the Air

Mies, matkalaukku, lentokone ja seuraava kohde.

Tässä ote kyseisen elokuvan päätähden arjesta.

Monessa blogissa, kuten mm. Päivin ja Sooloilijan sivuilla on jo ollutkin juttua tästä elokuvasta, mutten malttanut olla tästä kuitenkaan kirjoittamatta. Olin nimittäin minäkin tosi positiivisesti yllättynyt, vaikka osasin kyllä hiukan jo aavistella varsin tyydyttävää elokuvakokemusta kaikkien lukemieni kriitikko-arvostelujenkin perusteella.

Up in the Air (2009) kertoo keski-ikäisestä Ryan Binghamista (George Clooney), omasta näkökulmastani melko tyypillisestä amerikkalaisesta tiuhaan tahtiin matkustelevasta business-miehestä, jonka elämä koostuu pitkälti lentokoneissa istumisesta, hotellihuoneesta toiseen kirjautumisesta ja neuvotteluista toiseen etenemisestä, eri kaupungeissa, eri osavaltioissa.

Ryan kiertää työkseen ympäri Yhdysvaltoja toimien asiantuntijana, jonka vastuualueeseen (ikävä kyllä) kuuluu laskusuuntaisen talouden kolhimien, erikokoisten ja -näköisten yritysten työntekijöiden irtisanominen.

Paska homma, joka on siis elokuvassa ovelasti siirretty erilliselle konsulttifirmalle. Oih, miten ihana ajatus, että joku täysin tuntematon heppu, jostain täysin tuntemattomasta konsulttifirmasta tulee iskemään sulle heippa vaan-pakettia kouraan!

Hän saa siis kohdata työssään paljon negatiivisuutta, pettymystä, surua, katkeruutta ja vihaa. Hän puolestaan koettaa saada irtisanotut työntekijät näkemään tilanteensa toisessa valossa. Mahdollisuutena, uutena alkuna. Tässä kohtaa hän tietenkin kohtaa varsin vaihtelevia reaktioita, muttei tämä juuri Ryanin mieltä kohahduta.

Hän nimittäin rakastaa työtään ja elämää matkan päällä. Hän nauttii itsenäisyydestään eikä juuri kaipaa kotiin.

Hänen suurin tavoitteensakin tuntuu liittyvän pitkälti elämään "ilmassa", hän nimittäin havittelee 10 miljoonaa AA:n lentomailia, etappia, jonka vain kuusi ihmistä on ennen häntä saavuttanut.

Mutta sitten, jokseensakin salakavalasti, Ryanin elämässä alkaa tapahtumaan pientä käännettä. Ryan nimittäin tapaa Dallasin työmatkallaan tämän upean naisen, Alex Goranin (Vera Farmiga), joka on kuin naispuolinen kopio Ryanista.

Alex on itsenäinen liikenainen, hän haluaa nimenomaan casuaalin ja vapaamuotoisen suhteen, eikä missään nimessä halua kahlita Ryania eikä itseään.

Nämä kaksi tapailevat toisiaan satunnaisesti ja lähinnä silloin, kun heidän kiireiset aikataulunsa käyvät yksiin. Ja tämähän sopii poikamieselämästään nauttivalle ja avioliittoa kauhistelevalle Ryanille paremmin kuin hyvin.

Vaan onko asia lopulta sittenkään niin yksiselitteinen?

Kun Ryan työnsä kautta tutustuu firmansa uuteen lupaukseen Natalie Keeneriin (Anna Kendrick), hän huomaa tämän nuoren naisen tiukkojen kysymysten ja Ryanin elämäntyylin kritisoinnin jälkeen pohtivansa elämäänsä ja suhdettaan vakiintumiseen uusin silmin. Hän huomaa yhtäkkiä nauttivansa Alexin seurasta enemmän kuin olisi koskaan uskonutkaan ja tajuaa kaipaavansa elämäänsä jotain pysyvämpää.

Mutta haa, tässä kohtaa tulee leffan juonessa mainio ja ainakin minua henkilökohtaisesti kutkuttava käänne ;-)

Jonka säästän sinulle itsellesi koettavaksi.

Pitää vielä mainita Up in the Airin näyttelijäkaksikosta, etten itse en ole koskaan kuulunut erityisesti George Clooneyn ihailijoihin ja olenkin usein huomannut kummastelevani, että mitä tuossa miehessä on sellaista, mitä minä en näe, enkä hoksaa? No joo, onhan hän toki komea mies, mutta siis, riittääkö se aina? Tässäkin elokuvassa George Clooney on roolissaan todella uskottava ja pidin hänen roolihahmostaan, mutten edelleenkään ole täysin lämmennyt itse Clooneyhin noin niinkuin yleisellä tasolla.

Sen sijaan elokuvan naispääosassa esiintyvässä Vera Farmigassa on minusta jotain lumoavaa. Olen aina ihaillut erityisesti hänen silmiään ja tuota hänen porautuvaa, terävää katsettaan. Ollapa itselläkin noin voimakkaat ja paljon puhuvat silmät!

Ja pakko myöntää, että Clooney ja Farmiga olivat valkokankaalla erittäin sulavannäköinen- ja oloinen pari ;-)

Up in the Air on elokuva, joka on ajankohtainen ja tarjoaa katselun arvoisen kokemuksen sekä nais- että mieskatsojille. Oma miehenikin tuossa juuri harmitteli, kun ei päässyt katsomaan tätä leffaa kanssani ja sanoi menevänsä katsomaan sen lähiaikoina yksin. Ja voin sanoa, että tällainen kommentti mieskolaiseltani on AIKA harvinainen!

Ehkäpä hän arvelee pystyvänsä samaistumaan elokuvan reissaavaan päähenkilöön. Pelottava ajatus!

****

Valentine's Day

Pianhan se jo on edessä, 14.2. ja Valentine's Day. Joka on muuten yhtään liioittelematta ISO juttu täällä Yhdysvalloissa. Miehet juoksevat ihan oikeasti otsat hiessä suklaarasioiden, kukkakimppujen tai timanttikorujen (tai jonkun vielä pähkähullumman lahjan) perässä. Kaikki tämä tuon maagisen päivämäärän ja ennen kaikkea tyttöystävän, vaimon tai ehkä jopa (auts!) rakastajattaren tähden.

Yhdysvalloissa Valentine's Day on päivä, jolloin miehen PITÄÄ muistaa naistansa! Stressaava tapa, jota ei tosin meidän perheessä tunneta.

Meillä tuo miesten kammoama 14.2. päivämäärä osuu nimittäin parin päivän päähän mieheni 12.2. syntymäpäivästä, joten meilläpä tämän päivän merkitys on kääntynyt ylösalaisin. Meillä ystävänpäivänä muistetaankin miestä. Haa!

Ja minulla oli tietenkin heti eräs elokuva-aiheinen ehdotus isälle ehdotettavaksi. Ajattelin nimittäin, että menisimme katsomaan mieheni syntymäpäivänä 12.2. ensi-iltaan tulevan elokuvan, joka on osuvasti tämä:

Ajattelin, että elokuva Valentine's Day voisi olla kepeä aloitus mieheni syntymäpäivälle ja leffan jälkeen voisimme mennä vaikka johonkin isukin lempipaikkaan syömään.

Arvaan, ettei elokuvassa jätetä rauhaan Valentine's Dayn mukanaan tuomaa suunnatonta painetta miesrintamalla. Eikä myöskään sitä murhetta, jos kukaan ei muistakaan sinua tuona maagisena päivämääränä.

Sillä olisihan se nyt vallan noloa, jos toimiston kaikille muille naisille tuotaisiin kukkakimppuja tai suklaarasioita, mutta juuri se sinun cubiclesi huutaisi tältä osin tyhjyyttään.

Arvaan, että leffassa tuodaan esille toisaalta ehkä myös sitä helpotusta, tyytyväisyyden ja ehkä ihan oikeaa rakkaudenkin jaloa tunnetta, kun joku muistaa, omalla tavallaan, Valentine's Dayna, juuri sinua!

Trailerin ja oman oletukseni mukaan Valentine's Day on keveää katseltavaa ja katsokaa nyt hyvänen aika, mikä määrä nimekkäitä näyttelijöitä tämän leffan rooleissa vilisee!

Tästä heistä suurin osa: Jessica Alba, Kathy Bates, Jessica Biel, Bradley Cooper, Patrick Dempsey, Hector Elizondo, Jamie Foxx, Jennifer Garner, Anne Hathaway, Ashton Kutcher, Queen Latifah, George Lopez, Julia Roberts, Taylor Swift jne. jne.

Pakko myöntää, ettei mieskolaiseni tästä leffa-ideasta nyt mitenkään riemusta kiljahdellut tai kattoon hypähdellyt, muttei myöskään täysin tyrmännyt ajatustani. Joten ehkä menemme sen katsomaan.

Trailerin voit katsoa täältä: http://www.imdb.com/video/imdb/vi2244215833/

Ei varmastikaan mikään maailmaa mullistava elokuvakokemus, mutta hei, minusta on ainakin ihan viihdyttävää katsella välillä vähän tällaisia kevyempiä "hömppäleffojakin". Kaikella katsomallani kun ei aina välttämättä tarvitse olla sen suurempia merkityksiä tai piilomerkityksiä.

Joskus on ihan kivaa vain nauttia keveästä juonenkulusta ja nimekkäiden leffastarojen tuijottelusta! Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka leffa avaa silmäni näkemään koko Valentine's Dayn täysin uudessa valossa.

Odotan siis innolla tätä kokemusta, suostui se tuo minun oma "Valentineni" tämän kanssani katsomaan tai ei... ;-)

Uutuus-leffoja DVD:ltä

Tässä muutamia lyhykäisiä arvosteluja DVD:ltä lähiaikoina katsomistani elokuvista.

The Hurt Locker (2009) on Blockbusterin viikon parhaat listalla Top 2-sijalla. The Hurt Locker on vahvasti sotaelokuva korostaen kuitenkin myös sodan huumaavaa voimaa, ajatuksella sota vie mennessään, sota on huumetta.

Vaikka en yleensä pidä sotaelokuvista, niin tämä oli selvä poikkeus. Elokuvassa on paljon perinteisen sotaelokuvan piirteitä, on räiskintää, on raakoja kohtauksia, kurjuutta ja pelonsekaista tunnelmaa, mutta elokuva tarjoaa kuitenkin myös hiukan toisenlaista näkökulmaa.
The Hurt Lockerissa on nimittäin myös kaunis inhimillinen puolensa ja olin huomaavinani elokuvassa myös paljon psykologisia piirteitä. Kuinka sota porautuu sisään mielen syvyyksiin, kuinka se saa otteen, kuinka se vainoaa, kuinka se painaa, kuinka se huumaa ja jopa tyydyttää ihmismieltä.

Oman jännityksensä toi kuitenkin elokuvan päähahmon SFC William Jamesin (Jeremy Renner) pomminpurkajan työn seuraaminen. Katsoja eli koko ajan pienessä jännityksessä Jamesin siirtyessä kohteesta toiseen.

Elokuva korostaa kuitenkin ennen kaikkea sitä, kuinka sota voi viedä sotilaan mennessään. Kuinka sodasta voi tulla niin tärkeä asia sotilaan elämässä, ettei normaali arki tarjoa enää todellista tyydytystä. Sotatanner kutsuu miestä (tai miksei myös naista?), se suorastaan huumaa mielen.

Ohjaaja Kathryn Bigelow sai elokuvasta Critics Choice Awardsin ja oli myös Golden Globe-ehdokkaana, kuten myös itse elokuva kategoriossa paras elokuva, draama ja paras käsikirjoitus.

Elokuva on hyvin miehinen, kova ja ajoittain raaka, enkä voinut olla hämmästelemättä, kuinka nainen oli saanut tilaisuuden tarttua tällaiseen aiheeseen? Upea suoritus Bigelowilta. Taas kerran todistettiin se, että naiset kykenevät työskentelemään myös miehiseen maailmaan liittyvien elokuvien parissa ja vielä erittäin hyvällä menestyksellä, tuoden elokuvaan hiukan inhimillisempää otetta.

Suosittelen elokuvaa niin miehille kuin naisillekin, myös niille naisille, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita sotaelokuvista. Tämä leffa tarjoaa kuitenkin myös hiukan inhimillisempää ja haavoittuvaa puolta sodankäynnistä ja saa katsojan uppoutumaan jokapäiväisten amerikkalaisten sotasankarien arkeen itse kentällä.

Muissa rooleissa nähdään mm. Ralph Fiennes ja Guy Pearce.

****

The Inverntion of Lying (2009) on Blockbusterin tämän viikon tilastoissa sijalla kärkisijalla 1. Tässä Ricky Gervaiksen ja Matthew Robinsonin ohjaamassa ja kirjoittamassa elokuvassa ovat pääosissa itse Ricky Gervais sekä Jennifer Garner.

Elokuvassa eletään maailmassa, jossa ei tunneta valehtelemisen taitoa. Ihmiset kertovat avoimesti kaiken ajattelemansa, eikä se tosiaankaan ole aina mitään mieluista kuunneltavaa. Kunnes koittaa päivä, jolloin potkuja odotteleva käsikirjoittaja Mark Bellison (Ricky Gervais) muuttaa kaiken. Hän nimittäin keksii kaikessa epätoivossaan valehtelemisen jalon taidon.

Hän jalostaa valehtelemisen taitoaan eteenpäin ja huomaa pian olevansa toisilla treffeilla ihailemansa naisen, Anna McDooglesin (Jennifer Garner) kanssa. Mark saa valehtelemalla uusia kirjoitusprojekteja ja on pian menestyvä, isossa mansiossa asuva guru, joka keksii myös kuoleman jälkeisen maailman, taivaan ja taivaassa asuvan "hallitsijan", joka osoittautuu elokuvassa lopulta täysin tekaistuksi, Markin keksimäksi hahmoksi. Tässäpä purtavaa tietylle katsojakunnalle.

The Invention of Lying yrittää olla nokkela komedia, jossa korostetaan valehtelemisen monia ulottuvuuksia, sen tuomia hyötyjä tai haittoja ja toisaalta sitä, millaista olisi elää maailmassa, jossa totuudet paiskattaisiin päin silmiä. Omalla kohdallani tämä elokuva ei kuitenkaan toiminut.

Pari Jennifer Garner - Ricky Gervais oli ensinnäkin ja nimenomaan koominen yhdistelmä. Leffan tarjoama vuoropuhelu oli tiettyyn pisteeseen asti hauskaa, kunnes henkilöhahmojen toistuva ilkeyksien lattea latelu alkaa jo tuntumaan loputtomalta ja enenevässä määrin typerältä touhulta. Ylipäätään huomasin, että loppua kohden mentäessä leffan tarjoamat tilanteet alkoivat tuntumaan toinen toistaan mauttomimmilta ja puuduttavammilta.

Ehkä tästä leffasta saisi enemmän irti muutaman viinilasillisen jälkeen tai erityisen hauskassa seurassa, mutta omalla kohdallani huumori ei arki-iltana ja väsyneenä riittänyt tähän leffakokemukseen.

**

The Other Man (2008) on hivenen puuduttava draama-elokuva, jossa epätoivoinen aviomies lähtee selvittämään kadonneen vaimonsa kohtaloa ja kohtaa tutkimuksissaan vaimonsa pitkäaikaisen rakastajan, kohtalokkain seuraamuksin.

Elokuvan pääosassa, petetyn aviomiehen roolissa näyttelee Liam Neeson ja täytyy myöntää, että olin tällä kertaa hiukan pettynyt hänen roolisuoritukseensa. Neesonin roolissa oli liiaksi samoja piirteitä kuin samana vuonna ilmestyneessä Taken-elokuvassa eikä itse elokuvakaan jaksa juonenkulultaan kiehtoa enää elokuvan loppumetreille mentäessä.

The Other Man on aiheeltaan melko kulunut, eikä tarjoa katsojalle juuri mitään uutta. Muissa rooleissa Antonio Banderas ja Laura Linney.

**

Extract (2009) on komedia, joka sijoittuu pieneen mehusteita valmistavaan tehtaaseen. Pääosassa on tehtaan omistaja Joel (Jason Bateman), joka harkitsee tehtaasta luopumista, mutta ajautuukin pian monen mutkan kautta toisiin ajatuksiin.

Joel on mies, joka kaipaa lisää säpinää myös avioliittorintamalla ja kummastelee, miksi makuukammari-asiat ovat hiukan huonolla tolalla. Hän päättääkin testata vaimonsa uskollisuutta tavalla, josta seuraa vain lisää ongelmia. Henkilökohtaisten koettelemusten lisäksi myös tehtaan tulevaisuus on vaarassa, kun eräs työntekijöistä loukkaantuu vakavasti ja on vetää tehtaan oikeuteen, vaatien jättisuuria korvauksia. Kaiken takana on kaunis nuori työntekijä, joka paljastuu tehtaan rahojen perässä juoksevaksi huijariksi.

Soppa on valmis ja tämä elokuva kyllä antaa aihetta nauruun, vaikka onkin välillä täysin päätöntä crazy-komediamaista sekoilua.

Muissa rooleissa nähdään Mila Kunis, Ben Affleck, Clifton Collins Jr. sekä Gene Simmons.

***

The Blind Side

En voinut hillitä uteliaisuuttani, vaan menin eilen katsomaan draama-elokuvan The Blind Side, josta Sandra Bullock nappasi itselleen viime sunnuntaina Golden Globe palkinnon ja muutamaa päivää aiemmin Critics Choice Awardin (jaetun sellaisen tosin, Meryl Streepin kanssa).

The Blind Side perustuu tositapahtumiin ja kertoo Michael (Big Mike) Oherista (Quinton Aaron), sulkeutuneesta mustasta nuorukaisesta, jonka takana on lapsuus, joka on kaikkea muuta kuin tasainen tai yhdellekään lapselle suotava. Michael on yksi kahdentoista lapsen sisarparvesta ja hänen äitinsä on koko Michaelin lapsuuden ajan ollut huumeriippuvainen ja kykenemätön äitinä. Michael ajautuukin äidin ongelmien vuoksi sijaiskoti- ja kodittomuuskierteeseen jo 7-vuotiaana.

Michael pääsee kuitenkin kuin ihmeen kautta kristilliseen kouluun, jalkapallo-valmentajan suostutellessa johtokunnan ottamaan huonosti koulumaailmassa pärjänneen Michaelin koulun oppilaaksi. Tämä päätös avaa Michaelille tien aivan uudenlaiseen elämään.

Kaikkein tärkein syy Michaelin elämän uudelle suunnalle on kuitenkin tämä varakas nainen, Leigh Anne Tuohy, eli Golden Globe-palkittu Sandra Bullock.

Tarmokas perheenäiti Leigh Anne ottaa sattumalta tapaamansa ja yösijaa etsivän Michaelin välittömästi vahvojen siipiensä suojaan. Michaelista tuleekin lopulta Tuohyn perheenjäsen, Leigh Annen ja Seanin (Tim McGraw) päädyttyä adoptoimaan hänet.

Sinnikäs etelän aksentilla varustettu valkoinen nainen ei arkaile puolustaa "poikaansa" tilanteessa kuin tilanteessa. Myös näinkin miehisessä maailmassa kuin jalkapallokentällä, lihaksikkaiden miesten ympäröimänä. Ehei, Leigh Anne ei anna kenenkään tai minkään tulla Michaelin esteeksi kohti parempaa elämää.

Olikin tosi virkistävää nähdä näin vahva nainen valkokankaalla. Lisää tällaisia naisrooleja, kiitos! Bullockin roolissa Leigh Anne Tuohyna oli mielestäni tiettyjä yhtäläisyyksiä Erin Brockovichin kanssa, joten ei ihme, että osaa oli tarjottu ensin Julia Robertsille. Julia kuitenkin kieltäytyi roolista, kuten Sandrakin, mutta pienen taivuttelun jälkeen Bullock taipui näyttelemään elokuvassa ja arvelen, ettei ainakaan tässä vaiheessa enää kadu tätä päätöstä.

Ja kyllä, Sandra Bullock oli roolissaan loistava monella tapaa. Mutta menikö hän esimerkiksi Gabourey Sidiben ohi suorituksellaan, vaikea sanoa. Niin hyvin erilaisia nuo kaksi roolia olivat. Mutta siis, onhan Sandra Bullock Sidibeen verrattuna erittäin kokenut nainen valkokankaalla, ei siitä päästä mihinkään.

Ja mikä määrä rooleja hänelle on viime aikoina tipahdellut. Uskomatonta! All About Steve, The Proposal ja nyt viimeisimpänä tämä: The Blind Side. Ja keskeneräisten leffojen listakin ihan kiitettävä. Joten saamme kuulla Bullockista varmasti lisää taas lähiaikoina. Mutta miten hiukan epäilen, ettei häntä nähdä kuitenkaan Oscar-ehdokkaana tästä roolista. No, eihän sitä tietty koskaan tiedä.


Mutta siis, summa summarum. Tuohyn perheen siipien suojissa Michaelista kasvaa lopulta kovan luokan amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, joka pääsee NFL:n leipiin.

The Blind Side on mielestäni toimiva tositapahtumiin perustuva keskiverto-draama, joka sortuu ajoittain kliseisiin ja on kaikessa kokonaisuudessaan lähes epärealistisen ruusuinen tarina huonoista oloista lähteneen mustan nuoren miehen matkasta kohti miehisyyttä ja loistokasta tulevaisuutta.

Ja erityisesti naiset huom! Vaikka elokuvassa amerikkalainen jalkapallo onkin hyvin tärkeässä roolissa, ei se kuitenkaan hypi liiaksi silmille.

The Blind Side korostaa myös sitä tärkeää asiaa, että kaikilla meillä on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen, eikä menestyminen ole kiinni siitä, millaisista oloista olet lähtöisin.

Elämä voi vaihtaa suuntaa, jos ympäriltä löytyy välittävä ja kannustava läheisten verkosto, joka pitää kiinni toistensa oikeuksista eikä anna periksi kovankaan tilanteen tullessa eteen.

Tässä vielä itse Michael Oher Leigh Annen ja Seanin seurassa.

Mitä tässä nyt osaisi lopuksi vielä sanoa. Michaelin elämään perustuva elokuva The Blind Side on mielenkiintoinen ja kuten sanoin, miltei epärealistisen ruusuinen "tuhkimotarina".

Tuomio tälle elokuvalle:

***