Up in the Air

Mies, matkalaukku, lentokone ja seuraava kohde.

Tässä ote kyseisen elokuvan päätähden arjesta.

Monessa blogissa, kuten mm. Päivin ja Sooloilijan sivuilla on jo ollutkin juttua tästä elokuvasta, mutten malttanut olla tästä kuitenkaan kirjoittamatta. Olin nimittäin minäkin tosi positiivisesti yllättynyt, vaikka osasin kyllä hiukan jo aavistella varsin tyydyttävää elokuvakokemusta kaikkien lukemieni kriitikko-arvostelujenkin perusteella.

Up in the Air (2009) kertoo keski-ikäisestä Ryan Binghamista (George Clooney), omasta näkökulmastani melko tyypillisestä amerikkalaisesta tiuhaan tahtiin matkustelevasta business-miehestä, jonka elämä koostuu pitkälti lentokoneissa istumisesta, hotellihuoneesta toiseen kirjautumisesta ja neuvotteluista toiseen etenemisestä, eri kaupungeissa, eri osavaltioissa.

Ryan kiertää työkseen ympäri Yhdysvaltoja toimien asiantuntijana, jonka vastuualueeseen (ikävä kyllä) kuuluu laskusuuntaisen talouden kolhimien, erikokoisten ja -näköisten yritysten työntekijöiden irtisanominen.

Paska homma, joka on siis elokuvassa ovelasti siirretty erilliselle konsulttifirmalle. Oih, miten ihana ajatus, että joku täysin tuntematon heppu, jostain täysin tuntemattomasta konsulttifirmasta tulee iskemään sulle heippa vaan-pakettia kouraan!

Hän saa siis kohdata työssään paljon negatiivisuutta, pettymystä, surua, katkeruutta ja vihaa. Hän puolestaan koettaa saada irtisanotut työntekijät näkemään tilanteensa toisessa valossa. Mahdollisuutena, uutena alkuna. Tässä kohtaa hän tietenkin kohtaa varsin vaihtelevia reaktioita, muttei tämä juuri Ryanin mieltä kohahduta.

Hän nimittäin rakastaa työtään ja elämää matkan päällä. Hän nauttii itsenäisyydestään eikä juuri kaipaa kotiin.

Hänen suurin tavoitteensakin tuntuu liittyvän pitkälti elämään "ilmassa", hän nimittäin havittelee 10 miljoonaa AA:n lentomailia, etappia, jonka vain kuusi ihmistä on ennen häntä saavuttanut.

Mutta sitten, jokseensakin salakavalasti, Ryanin elämässä alkaa tapahtumaan pientä käännettä. Ryan nimittäin tapaa Dallasin työmatkallaan tämän upean naisen, Alex Goranin (Vera Farmiga), joka on kuin naispuolinen kopio Ryanista.

Alex on itsenäinen liikenainen, hän haluaa nimenomaan casuaalin ja vapaamuotoisen suhteen, eikä missään nimessä halua kahlita Ryania eikä itseään.

Nämä kaksi tapailevat toisiaan satunnaisesti ja lähinnä silloin, kun heidän kiireiset aikataulunsa käyvät yksiin. Ja tämähän sopii poikamieselämästään nauttivalle ja avioliittoa kauhistelevalle Ryanille paremmin kuin hyvin.

Vaan onko asia lopulta sittenkään niin yksiselitteinen?

Kun Ryan työnsä kautta tutustuu firmansa uuteen lupaukseen Natalie Keeneriin (Anna Kendrick), hän huomaa tämän nuoren naisen tiukkojen kysymysten ja Ryanin elämäntyylin kritisoinnin jälkeen pohtivansa elämäänsä ja suhdettaan vakiintumiseen uusin silmin. Hän huomaa yhtäkkiä nauttivansa Alexin seurasta enemmän kuin olisi koskaan uskonutkaan ja tajuaa kaipaavansa elämäänsä jotain pysyvämpää.

Mutta haa, tässä kohtaa tulee leffan juonessa mainio ja ainakin minua henkilökohtaisesti kutkuttava käänne ;-)

Jonka säästän sinulle itsellesi koettavaksi.

Pitää vielä mainita Up in the Airin näyttelijäkaksikosta, etten itse en ole koskaan kuulunut erityisesti George Clooneyn ihailijoihin ja olenkin usein huomannut kummastelevani, että mitä tuossa miehessä on sellaista, mitä minä en näe, enkä hoksaa? No joo, onhan hän toki komea mies, mutta siis, riittääkö se aina? Tässäkin elokuvassa George Clooney on roolissaan todella uskottava ja pidin hänen roolihahmostaan, mutten edelleenkään ole täysin lämmennyt itse Clooneyhin noin niinkuin yleisellä tasolla.

Sen sijaan elokuvan naispääosassa esiintyvässä Vera Farmigassa on minusta jotain lumoavaa. Olen aina ihaillut erityisesti hänen silmiään ja tuota hänen porautuvaa, terävää katsettaan. Ollapa itselläkin noin voimakkaat ja paljon puhuvat silmät!

Ja pakko myöntää, että Clooney ja Farmiga olivat valkokankaalla erittäin sulavannäköinen- ja oloinen pari ;-)

Up in the Air on elokuva, joka on ajankohtainen ja tarjoaa katselun arvoisen kokemuksen sekä nais- että mieskatsojille. Oma miehenikin tuossa juuri harmitteli, kun ei päässyt katsomaan tätä leffaa kanssani ja sanoi menevänsä katsomaan sen lähiaikoina yksin. Ja voin sanoa, että tällainen kommentti mieskolaiseltani on AIKA harvinainen!

Ehkäpä hän arvelee pystyvänsä samaistumaan elokuvan reissaavaan päähenkilöön. Pelottava ajatus!

****

Valentine's Day

Pianhan se jo on edessä, 14.2. ja Valentine's Day. Joka on muuten yhtään liioittelematta ISO juttu täällä Yhdysvalloissa. Miehet juoksevat ihan oikeasti otsat hiessä suklaarasioiden, kukkakimppujen tai timanttikorujen (tai jonkun vielä pähkähullumman lahjan) perässä. Kaikki tämä tuon maagisen päivämäärän ja ennen kaikkea tyttöystävän, vaimon tai ehkä jopa (auts!) rakastajattaren tähden.

Yhdysvalloissa Valentine's Day on päivä, jolloin miehen PITÄÄ muistaa naistansa! Stressaava tapa, jota ei tosin meidän perheessä tunneta.

Meillä tuo miesten kammoama 14.2. päivämäärä osuu nimittäin parin päivän päähän mieheni 12.2. syntymäpäivästä, joten meilläpä tämän päivän merkitys on kääntynyt ylösalaisin. Meillä ystävänpäivänä muistetaankin miestä. Haa!

Ja minulla oli tietenkin heti eräs elokuva-aiheinen ehdotus isälle ehdotettavaksi. Ajattelin nimittäin, että menisimme katsomaan mieheni syntymäpäivänä 12.2. ensi-iltaan tulevan elokuvan, joka on osuvasti tämä:

Ajattelin, että elokuva Valentine's Day voisi olla kepeä aloitus mieheni syntymäpäivälle ja leffan jälkeen voisimme mennä vaikka johonkin isukin lempipaikkaan syömään.

Arvaan, ettei elokuvassa jätetä rauhaan Valentine's Dayn mukanaan tuomaa suunnatonta painetta miesrintamalla. Eikä myöskään sitä murhetta, jos kukaan ei muistakaan sinua tuona maagisena päivämääränä.

Sillä olisihan se nyt vallan noloa, jos toimiston kaikille muille naisille tuotaisiin kukkakimppuja tai suklaarasioita, mutta juuri se sinun cubiclesi huutaisi tältä osin tyhjyyttään.

Arvaan, että leffassa tuodaan esille toisaalta ehkä myös sitä helpotusta, tyytyväisyyden ja ehkä ihan oikeaa rakkaudenkin jaloa tunnetta, kun joku muistaa, omalla tavallaan, Valentine's Dayna, juuri sinua!

Trailerin ja oman oletukseni mukaan Valentine's Day on keveää katseltavaa ja katsokaa nyt hyvänen aika, mikä määrä nimekkäitä näyttelijöitä tämän leffan rooleissa vilisee!

Tästä heistä suurin osa: Jessica Alba, Kathy Bates, Jessica Biel, Bradley Cooper, Patrick Dempsey, Hector Elizondo, Jamie Foxx, Jennifer Garner, Anne Hathaway, Ashton Kutcher, Queen Latifah, George Lopez, Julia Roberts, Taylor Swift jne. jne.

Pakko myöntää, ettei mieskolaiseni tästä leffa-ideasta nyt mitenkään riemusta kiljahdellut tai kattoon hypähdellyt, muttei myöskään täysin tyrmännyt ajatustani. Joten ehkä menemme sen katsomaan.

Trailerin voit katsoa täältä: http://www.imdb.com/video/imdb/vi2244215833/

Ei varmastikaan mikään maailmaa mullistava elokuvakokemus, mutta hei, minusta on ainakin ihan viihdyttävää katsella välillä vähän tällaisia kevyempiä "hömppäleffojakin". Kaikella katsomallani kun ei aina välttämättä tarvitse olla sen suurempia merkityksiä tai piilomerkityksiä.

Joskus on ihan kivaa vain nauttia keveästä juonenkulusta ja nimekkäiden leffastarojen tuijottelusta! Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka leffa avaa silmäni näkemään koko Valentine's Dayn täysin uudessa valossa.

Odotan siis innolla tätä kokemusta, suostui se tuo minun oma "Valentineni" tämän kanssani katsomaan tai ei... ;-)

Dirty Pretty Things - Incendiary

Dirty Pretty Things (2002) on viihdyttävä draama-rikoselokuva, joka kertoo kahden siirtolaisen, nigerialaisen Okwen (Chiwetel Ejiofor) sekä turkkilaisen Senayn (Audrey Tautou) elämästä. Nämä kaksi työskentelevät samassa länsi-lontoolaisessa hotellissa, jota johtaa epärehellisen oloinen Senor Sneaky.

Kun Okwe löytää hotellihuoneen kylpyhuonetta pienimuotoisesta tulvasta siivotessaan wc-pöntöstä ihmissydämen, hän ymmärtää, että hotellin ovien takana tapahtuu paljon eriskummallisia laittomuuksia, aina prostituutiosta elinkauppaan.

Dirty Pretty Things on hyvin oivallettu elokuva, joka tarjoaa katsojalle kutkuttavia juonenkäänteitä ja ajoittain melko absurdeja, mutta viihdyttäviä ja hyvin toimivia kohtauksia.

Elokuva pitää otteessaan loppuun saakka ja kestää hyvin toisenkin katsomiskerran.

****

Incendiary (2008) on tarina perheenäidistä (Michelle Williams), joka menettää itä-lontoolaiseen jalkapallokenttään kohdistetussa terrori-iskussa poikansa ja pommiryhmässä työskennelleen miehensä. Hän kohtaa surua, syyllisyyttä ja katumusta, eikä pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että hänen 4-vuotias poikansa on kuollut.

Hän huomaa palaavansa hetkiin, jolloin hänen poikansa oli vielä elossa. Hän palaa mielikuvissaan päivään, jonka he viettivät hiljaisella hiekkarannalla. Hän näkee muistikuvissaan keltaisissa saappaissaan juoksevan lapsensa, joka on täynnä elämäniloa ja uteliaisuutta.

Kaiken tuskan ja syyllisyydentunteen keskellä tuo nuori nainen huomaa olevansa kahden hyvin erilaisen miehen huomion kohteena. Toinen heistä on hänen edesmenneen miehensä pommiryhmän esimies, joka myöntää lopulta tietäneensä terrori-iskusta etukäteen ja jääneensä tarkoituksella pois kyseisestä jalkapallo-ottelusta.

Toinen miehistä on nuori, menestyvä nuorukainen, jonka kanssa nuorella äidillä on ollut lyhytkestoinen suhde, ja jonka kanssa hän syyllistyy aviorikokseen juuri sillä hetkellä, kun hän television välityksellä todistaa perheenjäsentensä pommisurman.

Näiden kahden miehen puristuksessa tuo nuori nainen koettaa selvitä sekä turman aiheuttamista psyykkisistä oireista että mieltä painavasta kostonhimosta.

Incendiary käsittelee hyvin ajankohtaista ja vakavaa asiaa, tuoden esille yksittäisen terrori-iskun aiheuttamia psyykkisiä ja fyysisiä jälkiä siviilimaailmassa. Elokuva on kuitenkin hiukan hidastempoinen ja väritön, jääden keskinkertaiseksi elokuvakokemukseksi.

Muissa rooleissa nähdään mm. Ewan McGregor, Nicholas Gleaves ja Matthew Macfadyen.

***

Uutuus-leffoja DVD:ltä

Tässä muutamia lyhykäisiä arvosteluja DVD:ltä lähiaikoina katsomistani elokuvista.

The Hurt Locker (2009) on Blockbusterin viikon parhaat listalla Top 2-sijalla. The Hurt Locker on vahvasti sotaelokuva korostaen kuitenkin myös sodan huumaavaa voimaa, ajatuksella sota vie mennessään, sota on huumetta.

Vaikka en yleensä pidä sotaelokuvista, niin tämä oli selvä poikkeus. Elokuvassa on paljon perinteisen sotaelokuvan piirteitä, on räiskintää, on raakoja kohtauksia, kurjuutta ja pelonsekaista tunnelmaa, mutta elokuva tarjoaa kuitenkin myös hiukan toisenlaista näkökulmaa.
The Hurt Lockerissa on nimittäin myös kaunis inhimillinen puolensa ja olin huomaavinani elokuvassa myös paljon psykologisia piirteitä. Kuinka sota porautuu sisään mielen syvyyksiin, kuinka se saa otteen, kuinka se vainoaa, kuinka se painaa, kuinka se huumaa ja jopa tyydyttää ihmismieltä.

Oman jännityksensä toi kuitenkin elokuvan päähahmon SFC William Jamesin (Jeremy Renner) pomminpurkajan työn seuraaminen. Katsoja eli koko ajan pienessä jännityksessä Jamesin siirtyessä kohteesta toiseen.

Elokuva korostaa kuitenkin ennen kaikkea sitä, kuinka sota voi viedä sotilaan mennessään. Kuinka sodasta voi tulla niin tärkeä asia sotilaan elämässä, ettei normaali arki tarjoa enää todellista tyydytystä. Sotatanner kutsuu miestä (tai miksei myös naista?), se suorastaan huumaa mielen.

Ohjaaja Kathryn Bigelow sai elokuvasta Critics Choice Awardsin ja oli myös Golden Globe-ehdokkaana, kuten myös itse elokuva kategoriossa paras elokuva, draama ja paras käsikirjoitus.

Elokuva on hyvin miehinen, kova ja ajoittain raaka, enkä voinut olla hämmästelemättä, kuinka nainen oli saanut tilaisuuden tarttua tällaiseen aiheeseen? Upea suoritus Bigelowilta. Taas kerran todistettiin se, että naiset kykenevät työskentelemään myös miehiseen maailmaan liittyvien elokuvien parissa ja vielä erittäin hyvällä menestyksellä, tuoden elokuvaan hiukan inhimillisempää otetta.

Suosittelen elokuvaa niin miehille kuin naisillekin, myös niille naisille, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita sotaelokuvista. Tämä leffa tarjoaa kuitenkin myös hiukan inhimillisempää ja haavoittuvaa puolta sodankäynnistä ja saa katsojan uppoutumaan jokapäiväisten amerikkalaisten sotasankarien arkeen itse kentällä.

Muissa rooleissa nähdään mm. Ralph Fiennes ja Guy Pearce.

****

The Inverntion of Lying (2009) on Blockbusterin tämän viikon tilastoissa sijalla kärkisijalla 1. Tässä Ricky Gervaiksen ja Matthew Robinsonin ohjaamassa ja kirjoittamassa elokuvassa ovat pääosissa itse Ricky Gervais sekä Jennifer Garner.

Elokuvassa eletään maailmassa, jossa ei tunneta valehtelemisen taitoa. Ihmiset kertovat avoimesti kaiken ajattelemansa, eikä se tosiaankaan ole aina mitään mieluista kuunneltavaa. Kunnes koittaa päivä, jolloin potkuja odotteleva käsikirjoittaja Mark Bellison (Ricky Gervais) muuttaa kaiken. Hän nimittäin keksii kaikessa epätoivossaan valehtelemisen jalon taidon.

Hän jalostaa valehtelemisen taitoaan eteenpäin ja huomaa pian olevansa toisilla treffeilla ihailemansa naisen, Anna McDooglesin (Jennifer Garner) kanssa. Mark saa valehtelemalla uusia kirjoitusprojekteja ja on pian menestyvä, isossa mansiossa asuva guru, joka keksii myös kuoleman jälkeisen maailman, taivaan ja taivaassa asuvan "hallitsijan", joka osoittautuu elokuvassa lopulta täysin tekaistuksi, Markin keksimäksi hahmoksi. Tässäpä purtavaa tietylle katsojakunnalle.

The Invention of Lying yrittää olla nokkela komedia, jossa korostetaan valehtelemisen monia ulottuvuuksia, sen tuomia hyötyjä tai haittoja ja toisaalta sitä, millaista olisi elää maailmassa, jossa totuudet paiskattaisiin päin silmiä. Omalla kohdallani tämä elokuva ei kuitenkaan toiminut.

Pari Jennifer Garner - Ricky Gervais oli ensinnäkin ja nimenomaan koominen yhdistelmä. Leffan tarjoama vuoropuhelu oli tiettyyn pisteeseen asti hauskaa, kunnes henkilöhahmojen toistuva ilkeyksien lattea latelu alkaa jo tuntumaan loputtomalta ja enenevässä määrin typerältä touhulta. Ylipäätään huomasin, että loppua kohden mentäessä leffan tarjoamat tilanteet alkoivat tuntumaan toinen toistaan mauttomimmilta ja puuduttavammilta.

Ehkä tästä leffasta saisi enemmän irti muutaman viinilasillisen jälkeen tai erityisen hauskassa seurassa, mutta omalla kohdallani huumori ei arki-iltana ja väsyneenä riittänyt tähän leffakokemukseen.

**

The Other Man (2008) on hivenen puuduttava draama-elokuva, jossa epätoivoinen aviomies lähtee selvittämään kadonneen vaimonsa kohtaloa ja kohtaa tutkimuksissaan vaimonsa pitkäaikaisen rakastajan, kohtalokkain seuraamuksin.

Elokuvan pääosassa, petetyn aviomiehen roolissa näyttelee Liam Neeson ja täytyy myöntää, että olin tällä kertaa hiukan pettynyt hänen roolisuoritukseensa. Neesonin roolissa oli liiaksi samoja piirteitä kuin samana vuonna ilmestyneessä Taken-elokuvassa eikä itse elokuvakaan jaksa juonenkulultaan kiehtoa enää elokuvan loppumetreille mentäessä.

The Other Man on aiheeltaan melko kulunut, eikä tarjoa katsojalle juuri mitään uutta. Muissa rooleissa Antonio Banderas ja Laura Linney.

**

Extract (2009) on komedia, joka sijoittuu pieneen mehusteita valmistavaan tehtaaseen. Pääosassa on tehtaan omistaja Joel (Jason Bateman), joka harkitsee tehtaasta luopumista, mutta ajautuukin pian monen mutkan kautta toisiin ajatuksiin.

Joel on mies, joka kaipaa lisää säpinää myös avioliittorintamalla ja kummastelee, miksi makuukammari-asiat ovat hiukan huonolla tolalla. Hän päättääkin testata vaimonsa uskollisuutta tavalla, josta seuraa vain lisää ongelmia. Henkilökohtaisten koettelemusten lisäksi myös tehtaan tulevaisuus on vaarassa, kun eräs työntekijöistä loukkaantuu vakavasti ja on vetää tehtaan oikeuteen, vaatien jättisuuria korvauksia. Kaiken takana on kaunis nuori työntekijä, joka paljastuu tehtaan rahojen perässä juoksevaksi huijariksi.

Soppa on valmis ja tämä elokuva kyllä antaa aihetta nauruun, vaikka onkin välillä täysin päätöntä crazy-komediamaista sekoilua.

Muissa rooleissa nähdään Mila Kunis, Ben Affleck, Clifton Collins Jr. sekä Gene Simmons.

***

Leap Year - Karkausvuosi

Kävin joku aika sitten katsomassa elokuvan Leap Year suom. Karkausvuosi, jossa päätähtenä aina yhtä suloisen raikas Amy Adams. Kyseessä on romanttinen komedia, jossa katsojalle tarjotaan mielenkiintoinen kolmiodraama yhden naisen ja kahden miehen välillä.

Nuori ja kaunis Anna (Amy Adams) odottaa kosintaa poikaystävältään Jeremyltä (Adam Scott), mutta turhaan. Jälleen kerran Anna saa pettyä, kun romanttiselta illalliselta matkaan lähteekin sormuksen sijaan timanttikorvakorut.

Kosintaa odottava Anna ei voi peittää pettymystään, kun Jeremy lisäksi kertoo, että hänen on matkustettava työasioissa Dubliniin. Epätoivoinen Anna päättää matkustaa poikaystävänsä Jeremyn perässä Irlantiin ja turvautua Karkauspäivän kosintaan, perinteeseen, jolloin nainen voi kosia miestä.

Mutta matka ei mene aivan niinkuin Anna on suunnitellut, sillä Dubliniin suuntaava lentokone joutuu tekemään pakkolaskun Walesiin. Sieltä Anna löytää tiensä piskuiseen Irlantilaiseen kyläpahaseen, kaukana Dublinista ja Jeremystä.

Anna majoittuu yöksi pieneen majataloon ja tutustuu epämiellyttävän oloiseen majatalonpitäjään Declaniin (Matthew Goode), joka ei voi peittää huvittuneisuuttaan tavatessaan ensi kertaa bostonilaisen hienohelman korkokengissään ja läpimärissä vaatteissaan.

Molemminpuolisesta vastenmielisyydestä huolimatta Declan kuitenkin lupautuu viemään Annan Dubliniin ja niin nämä kaksi lähtevät matkaan. Declanin ajopeli tosin osoittautuu kaikkea muuta kuin mukavaksi ja Annan koettelemukset jatkuvat.

Ajoneuvo on pian mennyttä kalua, Anna ryöstetään, Declan pääsee heiluttelemaan nyrkkejään naisen kunnian puolesta ja lopulta edessä on myös episodi, jossa Anna ja Declan joutuvat näyttelemään rakastunutta avioparia. Yöpaikan eteenhän sitä voi nimittäin joutua välillä tekemään kaikenlaista...

Eikä hassunkuristen tapahtumien sarja toki pääty tähän. Edessä on seikkailua linnan raunioilla, junan perässä liukumista ja häähumua. Eikä edelleenkään olla Dublinissa.

Ja kuten romanttisilla komedioilla on tapana, sitä sun tätä sattuu myös rakkausrintamalla. Ja arvasitkin jo varmaan, että yllätys yllätys, nämä kaksi toisiaan ensisilmäykseltä asti karttavaa, nälvivää ja jopa halveksivaa ihmistä lähentyvät tuon hullunkurisen matkan aikana ja Anna on mielenkiintoisen tilanteen edessä, sillä...

... pian ollaan jo Dublinissa ja Jeremy, hän vihdoin viimein kosii!

Tässäpä siis tilannetta kerrakseen...

Elokuvan loppu on romanttisten komedioiden tapaan hiukan ennalta arvattavissa, mutta tyydyttää varmasti romantiikan nälkäiset katsojansa. Kokonaisuudessaan tämä romanttinen komedia on keskiverto-luokkaa, vaikkakin juoni rönsyää ajoittain käsistä ja saattaa herättää katsojassa tunteen, että yhteen elokuvaan on yritetty mahduttaa liiankin monta "hassua" tilannetta.

Miespääosassa Declanin osassa nähdään siis melko tuore kasvo Matthew Goode, joka sai ainakin minut hymyilemään. Lupaavanoloinen näyttelijä, toisin kuin Jeremyä näytellyt Adam Scott, jonka roolisuorituksesta enkä myöskään fyysisestä olemuksesta lämmennyt henkilökohtaisesti lainkaan. Risupartainen, irkkumiestä näytellyt Matthew päihittikin Adamin omissa silmissäni 1-0.

Leap Year saa minulta arvosanaksi:

***

Suomen ensi-ilta elokuvalle on 16.4.2010

The Wolfman

12.2.2010 tulee ensi-iltaan (niin Suomessa kuin täällä Yhdysvalloisssakin) tämä:

Trailerin perusteella ihan hirvittävän jännittävä ja pelottava, mutta toisaalta myös hirmuisen kiehtova The Wolfman. Sekoitus jännitystä, mystiikkaa ja kauhua.

Pääosassa itse Wolfmanin roolissa Benicio Del Toro. Jo pelkästään hänen vuokseen katsomisen arvoinen leffa siis. Vai tuleeko mieleesi joku Del Toron leffa, josta et ole vaikuttunut? Minulle ei ihan heti...

Rooleissa nähdään myös Sir Anthony Hopkins,

sekä uusi suosikkini Emily Blunt.

Arvaan, että elokuvan sisältäessä myös kauhuleffan piirteitä, takamukseni tulee olemaan miltei irti tuolista tätä leffaa katsellessani ja puristelen taatusti käsinojia mukavasti rystyset valkoisina.

Toivottavasi en ala kirkumaan, kuten olen jo todistettavasti tehnyt elokuvasalissa aiemminkin, toisten katsellessa elokuvaa melko tyynin mielin.

Minulla leffojen on vain tapana porautua mielen syvyyksiin ja uppoudun usein liiaksi leffan tunnelmiin ja mielikuviin. Sen vuoksi en usein katsele kauhuleffoja, sillä ne tulevat joskus jopa uniini.

Mutta eihän tätä elokuvaa voi yksinkertaisesti jättää katsomatta. Katso vaikka itse. Trailerin näet täältä:

http://www.imdb.com/video/imdb/vi297469209/

Traileripätkän musiikki on muuten JUST mun mieleen! Muistuttaa Metallicaa... Kuinkahan nyt niin...?

The Blind Side

En voinut hillitä uteliaisuuttani, vaan menin eilen katsomaan draama-elokuvan The Blind Side, josta Sandra Bullock nappasi itselleen viime sunnuntaina Golden Globe palkinnon ja muutamaa päivää aiemmin Critics Choice Awardin (jaetun sellaisen tosin, Meryl Streepin kanssa).

The Blind Side perustuu tositapahtumiin ja kertoo Michael (Big Mike) Oherista (Quinton Aaron), sulkeutuneesta mustasta nuorukaisesta, jonka takana on lapsuus, joka on kaikkea muuta kuin tasainen tai yhdellekään lapselle suotava. Michael on yksi kahdentoista lapsen sisarparvesta ja hänen äitinsä on koko Michaelin lapsuuden ajan ollut huumeriippuvainen ja kykenemätön äitinä. Michael ajautuukin äidin ongelmien vuoksi sijaiskoti- ja kodittomuuskierteeseen jo 7-vuotiaana.

Michael pääsee kuitenkin kuin ihmeen kautta kristilliseen kouluun, jalkapallo-valmentajan suostutellessa johtokunnan ottamaan huonosti koulumaailmassa pärjänneen Michaelin koulun oppilaaksi. Tämä päätös avaa Michaelille tien aivan uudenlaiseen elämään.

Kaikkein tärkein syy Michaelin elämän uudelle suunnalle on kuitenkin tämä varakas nainen, Leigh Anne Tuohy, eli Golden Globe-palkittu Sandra Bullock.

Tarmokas perheenäiti Leigh Anne ottaa sattumalta tapaamansa ja yösijaa etsivän Michaelin välittömästi vahvojen siipiensä suojaan. Michaelista tuleekin lopulta Tuohyn perheenjäsen, Leigh Annen ja Seanin (Tim McGraw) päädyttyä adoptoimaan hänet.

Sinnikäs etelän aksentilla varustettu valkoinen nainen ei arkaile puolustaa "poikaansa" tilanteessa kuin tilanteessa. Myös näinkin miehisessä maailmassa kuin jalkapallokentällä, lihaksikkaiden miesten ympäröimänä. Ehei, Leigh Anne ei anna kenenkään tai minkään tulla Michaelin esteeksi kohti parempaa elämää.

Olikin tosi virkistävää nähdä näin vahva nainen valkokankaalla. Lisää tällaisia naisrooleja, kiitos! Bullockin roolissa Leigh Anne Tuohyna oli mielestäni tiettyjä yhtäläisyyksiä Erin Brockovichin kanssa, joten ei ihme, että osaa oli tarjottu ensin Julia Robertsille. Julia kuitenkin kieltäytyi roolista, kuten Sandrakin, mutta pienen taivuttelun jälkeen Bullock taipui näyttelemään elokuvassa ja arvelen, ettei ainakaan tässä vaiheessa enää kadu tätä päätöstä.

Ja kyllä, Sandra Bullock oli roolissaan loistava monella tapaa. Mutta menikö hän esimerkiksi Gabourey Sidiben ohi suorituksellaan, vaikea sanoa. Niin hyvin erilaisia nuo kaksi roolia olivat. Mutta siis, onhan Sandra Bullock Sidibeen verrattuna erittäin kokenut nainen valkokankaalla, ei siitä päästä mihinkään.

Ja mikä määrä rooleja hänelle on viime aikoina tipahdellut. Uskomatonta! All About Steve, The Proposal ja nyt viimeisimpänä tämä: The Blind Side. Ja keskeneräisten leffojen listakin ihan kiitettävä. Joten saamme kuulla Bullockista varmasti lisää taas lähiaikoina. Mutta miten hiukan epäilen, ettei häntä nähdä kuitenkaan Oscar-ehdokkaana tästä roolista. No, eihän sitä tietty koskaan tiedä.


Mutta siis, summa summarum. Tuohyn perheen siipien suojissa Michaelista kasvaa lopulta kovan luokan amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, joka pääsee NFL:n leipiin.

The Blind Side on mielestäni toimiva tositapahtumiin perustuva keskiverto-draama, joka sortuu ajoittain kliseisiin ja on kaikessa kokonaisuudessaan lähes epärealistisen ruusuinen tarina huonoista oloista lähteneen mustan nuoren miehen matkasta kohti miehisyyttä ja loistokasta tulevaisuutta.

Ja erityisesti naiset huom! Vaikka elokuvassa amerikkalainen jalkapallo onkin hyvin tärkeässä roolissa, ei se kuitenkaan hypi liiaksi silmille.

The Blind Side korostaa myös sitä tärkeää asiaa, että kaikilla meillä on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen, eikä menestyminen ole kiinni siitä, millaisista oloista olet lähtöisin.

Elämä voi vaihtaa suuntaa, jos ympäriltä löytyy välittävä ja kannustava läheisten verkosto, joka pitää kiinni toistensa oikeuksista eikä anna periksi kovankaan tilanteen tullessa eteen.

Tässä vielä itse Michael Oher Leigh Annen ja Seanin seurassa.

Mitä tässä nyt osaisi lopuksi vielä sanoa. Michaelin elämään perustuva elokuva The Blind Side on mielenkiintoinen ja kuten sanoin, miltei epärealistisen ruusuinen "tuhkimotarina".

Tuomio tälle elokuvalle:

***

Precious

Life is hard. Life is short. Life is painful. Life is rich. Life is... Precious.

Näillä sanoilla alkaa viime viikolla katsomani leffa Precious, jonka arvasin jo saamansa julkisuuden ja trailerinkin perusteella olevan koskettava tarina Harlemissa varttuneen teinitytön elämästä.

Elokuva pohjautuu Sapphiren Push-nimiseen novelliin ja mm. Oprah Winfrey lukeutuu julkkiksiin, joka on tuonut elokuvaa esille useassa eri mediassa. Precious on ollut viime aikoina muutenkin paljon julkisuudessa, sillä on aiheena silmät avaava ja keskustelua herättävä.

Precious sai myös minut mietteliääksi ja on kieltämättä varsin puhutteleva draama-elokuva. Kaikessa totuudenmukaisuudessaan se pureutuu nyky-yhteiskunnan varjoisampaan puoleen ja toivon mukaan avaa myös täkäläisten ihmisten silmät näkemään, miten osa nuorisosta täällä kaiken yltäkylläisyyden ja markkinatalouden riivaamassa maassa elää, ehkä juuri tälläkin kellon lyömällä.


Elokuva kertoo 16-vuotiaasta Preciouksesta, 1980-luvun loppupuolen Harlemissa asuvasta nuoresta naisen alusta, joka on toista kertaa raskaana ja etsii elämälleen uutta suuntaa. Elokuvan pääosissa on nuori näyttelijätär Gabourey Sidibe , joka suoriutui roolistaan kunnioitettavasti ja tunteella. Minua hiukan kummastuttikin, ettei Golden Globe palkinto osunut hänen kohdalleen.

Olisi ollut nuorelle naiselle upea ja kannustava palkinto tästä mieleenpainuvasta roolisuorituksesta. Tosin itseltäni on edelleen näkemättä pystin voittaneen Sandra Bullockin roolisuoritus leffassa The Blind Side, joten paha mennä sanomaan, kumpi oli roolissaan parempi.

Sen sijaan Preciouksen äitiä näytellyt Mo'Nique oli ehdolla sivuosaroolistaan ja sai roolistaan sekä Golden Globen että jo paria päivää aiemmin jaetun Critics Choice Awardin.

Eikä suotta, sillä Mo'Nique oli roolissaan todella uskottava ja Preciouksen äitinä niin karmaisevan tunteeton, alistava ja väkivaltainen, että välillä oli suorastaan tuskaista seurata tämän äiti-tytär suhteen epätoivoista etenemistä pisteeseen, joka oli jo hivenen ennalta arvattavissa.

Kotioloista paljastuu jo elokuvan alkumetreiltä myös muita, erittäin kipeitä yksityiskohtia. Niitä liikaa paljastamatta haluan sanoa, että elokuvassa tuodaan esille sellaisia perheväkivallan muotoja, joita ei usein tuoda draama-elokuvissa katsojan eteen.

Precious saa siis elää kotona jatkuvan pelon ja alistamisen vallassa, mutta hän saa kuitenkin elämänsä suuntaa miettiessään huomata, että on olemassa myös ihmisiä, jotka aidosti välittävät hänestä. Kuten hänen vaihtoehtoisen koulunsa opettaja Ms. Rain (Paula Patton), joka osoittaa Precioukselle, että maailmassa on myös rakkautta, myötätuntoa ja hyvyyttä. Sekä ennen kaikkea toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Tähän vaihtoehtoiseen kouluun astuessaan Preciouksen elämä saakin aivan uuden käänteen ja osasyynä tälle muutokselle on vahvasti Ms. Rain.

Kuten myös tämä nainen. Tunnistatkos? Mariah Carey sosiaalivirkailija Mrs. Weissin roolissa oli itse asiassa varsin vakuuttava ja taisipa Careykin napata muutaman pystin tästä roolisuorituksestaan.

Precious on hyvin elämänmakuinen ja mielenkiintoinen elokuva, joka porautuu vähempiosaisen nuoren elämään. Ihan tervetullut näkökulma useiden kiiltokuvamaisten elokuvien rinnalle.

Niin ja minähän pidän draamoista, joissa saa jossain vaiheessa kaivaa sitä nessua taskusta. Joten hyvin toimii tältäkin osin!

****

Uusi blogini starttaa

Tässä sitä nyt ollaan! Uusi elokuva-aiheinen blogini starttaa nyt ja toivottavasti herättää kiinnostusta myös sinussa.

Aiemmin kirjoittelin elokuvista Teksasin taivaan alla-blogiini, mutta päätin pitkän harkinnan jälkeen lopettaa jo vuosia sitten aloittaneeni, ensimmäisen blogini ja siirtää leffoista kirjoittamisen ihan uuteen osoitteeseen.

Toivottavasti saan myös sinut matkaan lukemaan ja pohtimaan sekä vaihtamaan mielipiteitä elokuvien ihmeellisestä maailmasta.

Blogin ilme saattaa vielä hiukan muuttua ja muokkaantua, sillä haen vielä lopullista tyyliä tälle uudelle tulokkaalle, joten myös tältä osin otan vinkkejä ja kommentteja vastaan ;-)

2010 katsomani leffat

Tähän postaukseen päivitän kaikki 2010 vuoden aikana näkemäni elokuvat.


8 päivää ensi-iltaan (***)
Alice in Wonderland (***)
Amelia (***)
An Education (****)
A Single Man (****)
Avatar (****)
Brothers (***)
Cat in the Hat (***)
Coco before Chanel (****)
Coco Chanel (****)
Crazy Heart (*****)
Did You Hear About the Morgans? (**)
Dirty Pretty Things (****)
Eemelin viimeiset metkut (****)
Eläville ja kuolleille (***)
Extract (***)
Fame (*)
Goya's Ghosts (***)
Heinähattu ja Vilttitossu (****)
How to Train Your Dragon (****)
Ilonen talo (***)
Incendiary (***)
It's Complicated (***)
Kauas pilvet karkaavat (****)
Kaksipäisen kotkan varjossa (***)
Kielletty Hedelmä (***)
Leap Year (***)
Miehet jotka vihaavat naisia (****)
Mies vailla menneisyyttä (****)
Nine (***)
Parenthood (***)
Precious (****)
Rock'n'Roll Never Dies (*)
Rööperi (**)
Saippuaprinssi (**)
Seraphine (****)
Sherlock Holmes (***)
Shutter Island (*****-)
Sibelius (***)
Time Travelers Wife (***)
The Blind Side (***)
The Freedom Writers (****)
The Hurt Locker (****)
The Imaginarium of Doctor Parnassus (***)
The Invention of Lying (**)
The Last Song (**)
The Last Station (****)
The Other Man (**)
The Runaways (***)
The Wolfman (***+)
Tyttö ja kettu (****)
Tyttö joka leikki tulella (****)
Unna ja Nuuk (**)
Up in the Air (****)
Varjoja paratiisissa (****)
Whip It (***)
Who is Chris Rockefeller (***)