Friday, January 22, 2010

The Wolfman

12.2.2010 tulee ensi-iltaan (niin Suomessa kuin täällä Yhdysvalloisssakin) tämä:

Trailerin perusteella ihan hirvittävän jännittävä ja pelottava, mutta toisaalta myös hirmuisen kiehtova The Wolfman. Sekoitus jännitystä, mystiikkaa ja kauhua.

Pääosassa itse Wolfmanin roolissa Benicio Del Toro. Jo pelkästään hänen vuokseen katsomisen arvoinen leffa siis. Vai tuleeko mieleesi joku Del Toron leffa, josta et ole vaikuttunut? Minulle ei ihan heti...

Rooleissa nähdään myös Sir Anthony Hopkins,

sekä uusi suosikkini Emily Blunt.

Arvaan, että elokuvan sisältäessä myös kauhuleffan piirteitä, takamukseni tulee olemaan miltei irti tuolista tätä leffaa katsellessani ja puristelen taatusti käsinojia mukavasti rystyset valkoisina.
Toivottavasi en ala kirkumaan, kuten olen jo todistettavasti tehnyt elokuvasalissa aiemminkin, toisten katsellessa elokuvaa melko tyynin mielin.

Minulla leffojen on vain tapana porautua mielen syvyyksiin ja uppoudun usein liiaksi leffan tunnelmiin ja mielikuviin. Sen vuoksi en usein katsele kauhuleffoja, sillä ne tulevat joskus jopa uniini.

Mutta eihän tätä elokuvaa voi yksinkertaisesti jättää katsomatta. Katso vaikka itse. Trailerin näet täältä:

http://www.imdb.com/video/imdb/vi297469209/

Traileripätkän musiikki on muuten JUST mun mieleen! Muistuttaa Metallicaa... Kuinkahan nyt niin...?

5 comments:

  1. Tätä minä odotan. Kuten tiedät, minäkin olen arka kauhuelokuville, mutta en ole tätä osannut ajatella suuremmin kauhuna vaikka tuo traileri aika hurjalta välillä näyttääkin. Harmi vaan kun leffan ainoa pressinäytös on sellaiseen aikaan, etten taida päästä... :/

    ReplyDelete
  2. Minäkin odotan, näyttelijäkaarti on aika vakuuttavaa mutta eniten minuun vetoaa tietenkin aihe! Traileri oli leffassa nähtynä aika huikeaa tavaraa ;O)

    ReplyDelete
  3. Moi Päivi, muistan juu, että samasta taudista kärsitään. Traileri ei tunnu televisiosta katsottuna niin hurjalta, mutta valkokankaalta nähtynä melko vaikuttavalta ja omissa silmissäni pelottavaltakin. Voin melkein veikata kirkuvani taas kerran... ;-)

    Mikaela, näyttelijäkaarti on kyllä vakuuttava, mutta niinkuin sanoit, aihe vielä mielenkiintoisempi! Traileri oli tosiaankin aika huikea kokemus leffateatterissa. Ja toi trailerin musa, sekin osuu ihan nappiin!

    ReplyDelete
  4. Minulta saattaa jäädä tämä näkemättä. Pelkään ehkä liikkaa. Ehkä yritän sitten kun tulee vuokraelokuvaksi.

    ReplyDelete
  5. Moi Suvi, voi olla kyllä aika pelottava kokemus myös minulle, mutten pysty jättämään tätä elokuvaa väliin. On varmasti valkokankaalta nähtynä mieletön kokemus, vaikka sitten saatankin huomata jossain vaiheessa kirkuvani... :-)

    ReplyDelete