Wednesday, February 17, 2010

The Wolfman

Ihan lyhykäisesti käyn läpi The Wolfmania, sen suuremmin juonta paljastamatta... ;-)

Pitkään odottamani ja hiukan jännittämämänikin elokuva The Wolfman (2010) on nyt sitten katsottu. Leffa, josta en osannut oikein etukäteen sanoa, että onko jopa hiukan liiankin jännittävä katsottava meikäläiselle.

Vaan eipä ollut, onneksi. Leffa oli mukaansatempaava, jännittävä ja ajoittain juuri sopivasti piinava tarina, joka piti otteessaan ihan mukavasti.

Ihmissusi tuotiin nyt hiukan uusiutuneena 2000-luvun katsojan eteen ja toteutus oli mielestäni ihan onnistunut. Ja mikä voisikaan olla otollisempi tälle ihmissusitarinalle kuin englantilainen pikkukylä, jossa jurot englantilaismiehet polttelevat piippua, istuvat hämyisissä pubeissa ja naulaavat ikkunansa ja ovensa täyden kuun aikaan.

Tapahtumien keskipiste on kuitenkin kylän laitamilla oleva, linnamainen kartano ja sitä ympäröivät metsä- ja peltomaisemat. Juuri sellainen riipivä kartano kuin kaikissa kunnon vampyyri- tai monsteritarinoissa. Pimeä, kolkko, täynnä eläinten päitä, pitkiä porrastasanteita ja hämähäkin seittiä. Paikka, jonne tämä äiti ei astuisi pimeän tullen mistään hinnasta...

Visuaalisesti tykästyin leffaan tosi paljon, mutta itse juoni, njaa. Pieni juonenkäänne jos toinenkin oli hiukan ennalta-arvattavissa ja leffa jälkeen minä en ollutkaan aivan niin hurmioitunut kyseisestä leffakokemuksesta, kuin olin etukäteen kuvitellut.

Benicio Del Toro oli ihmissuden roolissaan vahva, Anthony Hopkinsin rooli oli varsin mielenkiintoinen ja Emily Blunt hurmasi minut jälleen kerran, mutta jäin silti kaipaamaan vielä jotakin enemmän. Ehkäpä tämä leffa vaatisi toisen katsomiskerran, jotta aukenisi kokonaan.

Niin ja ehkä tuolloin uskaltaisin pitää molemmat silmäni auki myös niissä piinaavimmissa kohtauksissa, sekin saattaisi osaltaan auttaa asiaa... ;-)

Erityisesti tässä elokuvassa minua ilahdutti kuitenkin hän (hämmästyin itsekin, sillä Del Toron takiahan minä tätä leffaa menin katsomaan, oikeastaan...). Elokuvan naispääosassa nähdään Emily Blunt, yksi uusimpia suosikkinäyttelijöitäni. Tämä nuori nainen on jäänyt mieleeni sensuellina, säkenöivänä ja muuntautumiskykyisenä näyttelijänä. Ja huomaan odottavani hänen jokaista uutta rooliaan suurella mielenkiinnolla.

Suosittelenkin katsottavaksi esimerkiksi elokuvan Sunshine Cleaning, joka oli elokuvista se ensimmäinen, jonka aikana huomasin tuumaavani, että hetkinen, kukas tämä nainen on?

Ihanan säkenöivä, uusi kasvo valkokankaalla, josta takuulla kuulemme vielä!

Niin ja itse The Wolfman, se saa minulta kokonaisuudessaan tähtösiä tämän verran:

*** (ja pieni plussa perään)

10 comments:

  1. Pidän myös Emilystä! Taisin nähdä ensimmäisen kerran Paholainen pukeutuu Pradaan-leffassa..

    Tämä elokuvakin alkoi hieman kiinnostaa..
    Katsotaan katsotaanko. ;D

    ReplyDelete
  2. Moi Sooloilija. Kuulinkin joku aika sitten, että Blunt on näytellyt myös mainitsemassasi Paholainen pukeutuu Pradaan-leffassa. Ja muutama päivä sitten katsoin leffan Jane Austen's Book club, jossa hänellä myös oli rooli muutama vuosi sitten.

    The Wolfman oli ihan hyvä kokonaisuus, vaikka itselläni oli ehkä hiukan liiankin suuret odotukset leffaa kohtaan. Mutta siis, ihan hyvä elokuva ja pitää otteessaan loppuun saakka.

    ReplyDelete
  3. Katsoin viime vuonna (vai oliko se edellisenä) dvd:ltä tuon sympaattisen, mutta vähän löysähkön, Jane Austen's Book Clubin, jossa Bluntilla oli jännä rooli..

    ReplyDelete
  4. Täällä kans yks, joka on alkanu fanittaa Emily Bluntia! Oli tosi hyvä leffoissa Paholainen pukeutuu Pradaan, Jane Austen -lukupiiri ja Nuori Victoria. Katsoin ton viimeksimainitun ihan vähän aika sitten ja oon vasta tekemässä postausta siitä, mutta oli tosi hyvä. :)

    ReplyDelete
  5. Ja nyt alkoi muuten ihan oikeesti kiinnostaa tää leffa! Vähän mietityttää onkohan se mulle liian pelottava... Tod.näk. joo! :)

    ReplyDelete
  6. Moi Sooloilija. Ihan sattumalta osui silmiini tuo Jane Austen-leffa meidän eräältä telkkukanavalta ja olihan se ihan katsottava, vaikkakaan nyt ei mikään kovin säväyttävä leffa.

    Hei Tiinanen. Nuori Victoriassa Emilyllä oli myös hyvä rooli. Täällähän tuo leffa oli vasta joku aika sitten ensi-illassa. Itse kävin katsomassa elokuvan jo kesällä, Suomessa lomaillessani.

    The Wolfman on ihan hyvä leffa, eikä mitenkään hirveän pelottava. Voin vakuuttaa, että näin on, sillä minä en tosiaankaan ole mikään kauhuleffojen fanittaja.

    ReplyDelete
  7. Ristiriitaisia arvioita on tästä kuultu... Riskala antoi Iltalehdessä kaksi tähteä. Pitää varmaan jossain vaiheessa kuitenkin katsoa, jos en ehdi teatterikierroksella niin sitten kotona joskus :)

    ReplyDelete
  8. Hmmm, minäkin olen kuullut jos jonkinmoista, sekavaa kommenttia leffasta... Taidan jättää dvd:lle vaikka odotankin leffaa paljon mutta nyt on leffoja teatterissa jonoksi asti ja etusijalle menee nyt Shutter Island, lisää jännitystä siis ;O)

    ReplyDelete
  9. Moi Päivi. Ahaa, siis hyvin monenlaista mielipidettä tästä leffasta. Mites tuo Riskala. Muistelin sun joskus kirjoitelleen, että Iltalehden setä on muuteskin aika nihkeä noissa tähdityksissään. Minä tässä mietin, että kolme tai kolme plus ja kyllä tämä leffa mielestäni vähän reilut kolme tähtöstä on kuiteskin ansainnut.

    Mutta kyllä mulla oli hiukan mixed feelings leffasalista ulos astuessani. Toisaalta pidin, mutta toisaalta jäin tosiaan odottamaan jotain enemmän. Del Toro oli kuiteskin vahva roolissaan, samoin Blunt. Itse en henkkoht hirveästi lämpene Hopkinsille.

    Moi Mikaela. Shutter Island, oi joi! Leffa on täällä yllättäen koko ajan otsikoissa ja siitä povataan suurta kassamagneettia! Ja takuulla tulee sitä olemaankin. Kadetan sua, kun pystyt menemään leffaan kuin leffaan ilman mitään varauksia. Niin hemmetin houkutteleva tarina, mutta pirhana, ettei vain olisi jo hiukan liiankin jännittävää katseltavaa meikäläiselle.
    Trailerin mukaan kun on jo TOSI piinaavaan oloinen elokuva ja muutamat kohtaukset vaikuttavat juuri sellaisilta "nyt mä alan kirkumaan"-tilanteilta.

    Minulle niinkin vanha Scorsesen leffa kuin Cape Fear oli aikoinaan melkoisen jännittävä kokemus ja mulla meni jonkun aikaa, että pystyin edes ajattelemaan tai katsomaan Robert De Niroa muunlaisissa rooleissa. Arvaan, että sinulle tällaiset leffat ovat ihan kevyttä katseltavaa, kaikkien horror-leffojen lomassa... ;-)

    ReplyDelete
  10. Hei, ehtisitköhän säkin käydä heittämässä mun blogiin leffasuosituksia..? Ois kivaa. :)

    ReplyDelete