Thursday, March 25, 2010

The Runaways (2010)

The Runaways sai ensi-iltansa alueellamme noin viikko sitten. Suomen ensi-iltaan leffa tulee syyskuussa 2010. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo Joan Jettin uran alkuvuosista, 70-luvun tyttöbändissä The Runaways. Pääosissa tässä naisenergiaa uhkuvassa elokuvassa ovat Kristen Stewart ja Dakota Fanning.

The Runaways had its opening in our area about a week ago. This movie will have its premiere in Finland in September, 2010. This movie is a story about the early years of Joan Jett's career. A true story of the 70s girl band, The Runaways. In the leading roles you will see young actresses Kristen Stewart and Dakota Fanning.

Stewart ja Fanning (Joan Jett ja Cherie Currie) nuo kaksi nuorta näyttelijärtä loistavat kyllä rooleissaan, mutta yhä edelleen olen aistivinani heissä pientä haparointia ja kömpelyyttä (tai ehkä tämä oli tahallista, roolihahmoihin liittyvää sellaista). Kristenhän palkittiin tänä vuonna nouseva tähti BAFTA-pystillä, mutta jostain syystä en ole edelleenkään lämmennyt hänen kohdallaan. Twilight-saagassa hän vaikuttaa roolissaan hiukan kankealta ja samaa olen aistivinani tässäkin roolissa. Mutta nuoriahan nämä molemmat neidot kyllä ovat, joten kehitystä varmasti tapahtuu koko ajan.

Stewart and Fanning (Joan Jett and Cherie Currie), those two young actresses were shining in their roles, but I was still sensing some fumbling and hesitation in their characters (or maybe this was intentional, a part of their characters). Kristen was awarded with Rising Star-award at the BAFTA-gala this year, but I haven't yet warmed up for her. In Twilight saga she seems a bit stiff in her role and I am sensing the same problem in this role also. But both these women are still very young and will get better by time, for sure.


Itse elokuvasta henkii todella hyvin 70-lukua leveine lahkeineen, hiustyyleineen ja lavasteineen. Myös kuvaustyylistä aistii varhaisen 70-luvun, sillä kuva on ajoittain rakeinen ja hiukan epätarkka, lähes kellastunut. Aloittelevan tyttöbändin elämäntyyli, haasteet ja paheet tulevat leffasta hyvin julki. Kaikki ei toki käynyt kädenkäänteessä ja levy-yhtiön tiloissa poseeraamiseen meni oma aikansa. Nuorten, aloittelevien muusikko-tyttösten elämään kuului ikävä kyllä rock-piireissä jo hyvin varhain huumeet, lääkkeet ja alkoholi. Elämä saattoi olla yhtä sekoilua, itsensä uudelleen kokoamista ja sekoilua.

Mutta siinä missä Cherie Currie joutui miettimään omia valintojaan, Joan Jettillä oli selvä päämäärä, hänelle musiikki oli koko elämä ja The Runaways oli vain alkusoittoa tulevalle.

The movie reflects the 70s in a believable way with the wide legged jeans, hair style and sceneries. Also the way the movie was filmed brought the seventies atmosphere alive. The film was a bit grainy, at times unfocused and almost yellowish. The way these young rocker chicks lived their lives is also shown well here and the path was not easy to get to pose at the record company's table. The life of a young and rising rock star was also and unfortunately often filled with drugs and booze. It was often about messing up, getting yourself together and messing up again.

But while Cherie Currie had to think about her choices, Joan Jett knew what she wanted. Music was her life and The Runaways was only the beginning for her.


Ja tässä vielä se oikea The Runaways. Vasemmalta Lita Ford, Joan Jett, Jackie Fox, Sandy West ja Cherie Currie.

And here is the real The Runaways. From the left Lita Ford, Joan Jett, Jackie Fox, Sandy West and Cherie Currie.
-----------------------------------

Minulle tästä kokoonpanosta erityisen tuttuja kasvoja ovat Joan Jett ja Lita Ford. 80-luvulla levysoittimessani soi usein Joan Jettin I love Rock n Roll, mutta Lita Ford oli 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa tälle heavy-rockia kuuntelevalle teinille tosi kova nimi. Hän oli hyvä laulaja, mutta sen lisäksi hän on myös todella hyvä kitaristi, päihittäen monet miescollegansakin.

From this group names like Joan Jett (of course) and Lita Ford are very familiar to me. When I was a teenager in the 80s I often played Joan Jett's song I love Rock n Roll in my record player. But especially Lita Ford was the name for me. Being this heavy-rock girl in the late 80s and early 90s, Lita Fords music offered me a lot! She was not only a good singer, but also a fantastic guitar player, beating many of his male colleagues.

8 comments:

  1. Mielenkiintoista.
    Näyttelijöistä en osaa oikein sanoa mitään. Dakota Fanningia vain olen jossain nähnyt. Nämä näyttelijänaiset näyttävät piirun verran nätimmiltä kuin esikuvansa, jotka alimmassa kuvassa ovat vähemmän stailattuja jne..Eli oikean 70-lukulaisen näköisiä. Elokuvan juliste on hyvännäköinen, mutta jotenkin kuitenkin 2000-lukulainen.
    Kyllä minä tämän haluan nähdä, vaikka Joan Jettiltä olenkin kuunnellut silloin aikoinaan vain paria biisiä. En siis ihan fani ole ollut.

    Mutta että vasta syksyllä Suomeen, hmm..

    ReplyDelete
  2. Anzi on tätä blogissaan kovasti hehkuttanut ja minäkin sen odotan näkeväni sitten joskus jos Suomeen tulee. Samoin minulle tutuimpia noista ovat Lita Ford ja Joan Jett, jostain syystä varsinaista Runawaysia en ole suuremmin kuunnellut.

    Trailerin perusteella se tietynlainen Bellamaisuus näkyi Stewartissa, mutta että siis koko elokuvassakin?

    ReplyDelete
  3. Kiitos tästä esittelystä. Rock/pophistoria on aina kiinnostavaa!
    Olen muistaakseni aika samanikäinen kuin sinäkin, joten muistan hyvin Lita Fordin (ja toki Joan Jettinkin), sikäli voisi olla kiinnostava katsoa "The Runaways". Voisin kuvitella, että 1970-luvulla tyttöbändillä oli paljon kivikkoisempi tie kuin nykyisin.

    ReplyDelete
  4. Hei Sooloilija. Kristen Stewart tuli omaan tietoisuuteeni oikeastaan vasta Twilight-leffasarjan kautta. Dakota sen sijaan on tuttu jo useasta roolista ja kyllä sinä varmasti olet nähnyt Dakotaa monessakin roolissa. Onhan tuo nuori neitokainen näytellyt koko pienen ikänsä.

    Hiukan on tytöt laitettuina rooleissaan, mutta kyllä leffasta hyvin huokuu tuo omastakin lapsuudesta tuttu 70-luku.

    En mäkään mikään mieletön Joan Jett fani ollut, mutta muutamat biisit soivat kyllä soittimessa ja mankassa ahkeraan. Mutta Lita Ford, hän oli kova sana ja liittyy vahvasti omaan nuoruuteeni ja moniin muistoihinkin noilta ajoilta... ;-)

    Mä myös hämmästelin, että miksi leffa tulee Suomeen vasta syyskuussa?

    Moi Päivi. Ahaa, mä en ole tainnut koskaan tämän Anzin blogissa edes piipahtaa, joten ohi on menneet nuo hehkutukset. Tämä oli kyllä itselle aika lailla must-leffa, vaikken mäkään itse Runawaysia muista kuunnelleeni. Mutta niinkuin varmaan osaat arvata, näitä kahta ja etenkin Lita Fordia ränkkäsin soittimessani sitäkin enemmän. Silloin kauan kauan aikaa sitten, 80- ja 90-luvulla. Voi niitä aikoja...

    Oli kuule Bellamaista otetta tässäkin Kristenin roolissa pahasti ja siis mä en voi sille mitään, mutta mua häiritsee tässä näyttelijättäressä joku. Jopa ryhti, ilmeet ja eleet. En osaa sanoa mikä mättää, mutta joku vaan mättää.

    Moi Lumiomena. Minä olen syntynyt ihan siinä 70-luvun alussa, joten Joan Jett ja Lita Ford, etenkin Ford olivat mulle kovia nimiä omassa nuoruudessani. Vaikkakaan en ole tosiaan itse The Runawaysia nuorena kuunnellut.

    70-luvulla ei juuri tyttöbändejä ollut eikä tyttöjä osattu edes ajatella rockareina, joten kyllä tie oli aika takkuista tuohon aikaan. Tosi mielenkiintoinen elokuva, kannattaa kyllä katsoa!

    ReplyDelete
  5. Kristen ei ole vieläkäkään vakuuttanut minua, vähän samantyylinen Twilight, Adventureland ja Pahan sanansaattajat-leffoissa; kankea ja mutristelee naamansa, uskon että ikä tuo tullessaan parempaa tulosta. Dakotahan on jo veteraani! Aikamme luontevin lapsinäyttelijä ja odotan henk.koht. Dakotalta tulevaisuudessa paljon. Hienoa että leffa tulee vasta syyskuussa meille, käsittämätöntä..

    ReplyDelete
  6. Oon ilmeisesti just sen verran nuori, etten ole näistä muusikoista koskaan kuullutkaan.

    Kristen Stewart on mun mielestä niin huono näytteleen... Oon nyt kolmessa leffassa hänet nähnyt, ja jokaisessa on ihan samanlainen.

    Dakota Fanning sitä vastoin on tehnyt aivan mahtavia rooleja jo lapsena, esimerkkinä leffa Hide and Seek, joka on yks suosikkejani. Ja hän on ollut yhden jakson verran Frendeissäkin joskus. Enivei, odotan innolla ja mielenkiinnolla mitä kaikkea hän vielä ehtiikään näyttelijänurallaan. :)

    ReplyDelete
  7. Mikaela. Niin se varmasti (ja toivottavasti) on, että Kristen vielä tuosta kehittyy ja pääsee eroon kankeudestaan ja goofymaisesta olemuksestaan. Dakota on tosiaan jo "veteraani", vaikka on niin nuori hänkin ;-) Ei aina ymmärrä näitä ensi-iltoja tämäkään, ja ihan sama juttu täällä, jos kyseessä eurooppalaiset leffat. Moni eurooppalainen leffa ei edes yllä leffateattereihin saakka. Täällä olenkin aivan ymmyrkäisenä innosta, kun sain tänään käsiini Broken Embracesin, kiitos Päivin, joka valotti minua asiasta sieltä Suomesta käsin... hehe...

    Moi Tiinanen. Minä oon jo kato tällanen vanaha pieru, että Joan Jettit ja Lita Fordit ovat mulle kovin tuttuja nimiä ;-) Kristen Stewartilla on vielä matkaa huipulle, mutta yllätyksekseni hänet jo kuitenkin palkittiin nouseva tähti palkinnolla. Ehkä hänessä on jotain, jota me emme nyt vain näe. Hmm...

    Dakota Fanning on kyllä loistanut valkokankaalla koko pienen ikänsä ja hänestä tulemme takuulla kuulemaan vielä tulevaisuudessa.

    ReplyDelete
  8. Kristen Stewart ei herätä minussa minkäänlaisia tuntemuksia, joten hänestä en osaa sanoa yhtikäs mitään.
    Dakota Fanning puolestaan on ollut mielestäni yksi lahjakkaimmista lapsinäyttelijöistä,,, no,,, koskaan? Oli kuitenkin jotenkin hämmentävää huomata jo Pushin kohdalla kuinka hänkin on jo lainausmerkeissä aikuistunut. Vastahan hän viime viikolla oli vielä 10 vuotias pirpana. Toivottavasti hän saa jatkossa muutakin tekemistä kuin Twilightien kaltaisia elokuvia, sillä hänessä on potentiaalia huomattavasti vaikeampiinkin rooleihin, kuten jo tällä hetkellä taakse jääneet elokuvat ovat osoittaneet.

    Nyt kun Haley Joel Osment vielä pääsisi eroon niistä videopelirooleistaan.

    ReplyDelete