Babies

Järkyttävistä allergia-oireilusta vihdoin hivenen toipuneena ja sängyn pohjalta nousseena odotan jo innoissani muutamia uusia ensi-iltoja. Tämän dokumentin arvelen olevan varsin mukavaa ja viihdyttävää katseltavaa, etenkin näin äiti-näkökulmasta.

Getting finally a bit better from the most horrible allergy symptoms for years I wait anxiously to see some new openings. Among them is this documentary, which seems to be very nice especially from a mother's point of view.


Tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa 7.5.2010

Has it's premiere here in U.S. May 7th, 2010.



Ja hymyn huulille nostattava traileri löytyy nuolesta klikkaamalla. Mutta varoituksen sana, väkivaltaa on tiedossa jo heti ensimmäisessä kohtauksessa ;-)

And the smile uplifting trailer can be watched when clicking the play button. But be careful, there will be violence already in the first scene ;-)

Shutter Island (2010)

Rohkaisin itseni ja menin katsomaan sunnuntaina Shutter Islandin erään ystävättäreni kanssa.

My friend encouraged me to go see Shutter Island with her and I ended up doing that on Sunday.

Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen. Niin visuaalisesti, tunnelmaltaan kuin ohjaustyöltään. Mutta ennen kaikkea Leonardo DiCaprio sävähdytti!

This movie impressed me. Visually, with it's atmosphere and the way it was directed. But most of all I was impressed by Leonardo DiCaprio!

Shutter Island on hämyinen ja pelottavan oloinen saari, jonne koko elokuvan kulku sijoittuu.

Shutter Island is this obscure and scary looking island, where the whole story is located.

Sain jo pienimuotoisia kananliha-oireita tästäkin, aivan elokuvan alkumetreille sijoittuvasta kohtauksesta. Naisesta, jonka DiCaprion roolihahmo Teddy kohtaa heti saarelle saavuttuaan. Tuo nainen noine utuisine silmineen vaikuttaa miltei riivatulta ja pelottavalta.

Martin Scorsese on osannut ohjatessaan luoda katsojan eteen hyvin mystisen ja karmaisevan ympäristön kaikkine roolihahmoineen, joka on kuin luotu tällaiselle elokuvalle. Elokuva kehittyy erittäin kiehtovalla tavalla ja minut leffa sai yllättymään, itse asiassa usemmankin kerran. Loppua kohden mentäessä en enää tiennyt, missä meni totuuden, unien tai jopa hallusinaatioiden raja, mitä uskoa ja mitä ei. Todella moniulotteinen ja ovelasti kuvioitu juoni, joka osoittaa Scorsesen kyvyt ohjaajana.

I already got goose bumps when looking at this scene at the very beginning of this film. This woman, whom DiCaprios character Teddy meets when he arrives to this mysterious island. This woman looks almost possessed and a bit creepy with her hazy eyes.

Martin Scorsese had made this mystic and spooky environment with all its characters in front of the viewer, which was like made for this kind of movie. The movie develops in a very challenging way and it gave me many suprises. When the movie started to reach the end I wasn't always able to say, where the truth was and where the dreams or even hallusinations started, what to believe and what not to believe. This movie is very complex and cunningly done and it shows how incredible Scorsese is as a director.

Leonardo DiCaprio on elokuvan pääosassa ja minä uppouduin hänen roolihahmoonsa niin lumoutuneena, että halusin loppuun saakka nähdä asiat hänen tavallaan. Ja niinkuin olen jo useammasta blogista saanut lukea ja niinkuin itsekin leffan aikana sain todeta, tämä on ehkä yksi DiCaprion uran suurimmista ja onnistuneimmista rooleista.

Leonardo DiCaprio was in the leading role in this film and I was so into his character that I wanted to see things his way until the very end. H is a capable and as many have already mentioned this is probably and by far one of the best roles he has ever played.

Myös Michelle Williams sai ihoni kananlihalle omassa roolissaan. Hän oli toisaalta hauras ja toisaalta pelottavan läpitunkevan oloinen nainen. Ihan hurjan hyvä roolisuoritus myös häneltä.

Michelle Williams was also remarkable in her role and got my skin once again on goose bumps. She was this fragile, yet this scary through piercing person and really, she is a very strong actress.

Elokuva oli myös visuaalisesti hiljentävää katseltavaa. Osa kohtauksista on melko voimakkaita ja naiskatsojille tämä elokuva voi osittain olla vaikeaakin katseltavaa, mutta jotain surullisen kaunista tässä elokuvassa siitä huolimatta on. Ja pitää myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta, kun todella huomasin nauttivani tämänkaltaisesta, psykologisesta thrilleristä, jossa oli ihan aavistus kauhuleffoille tyypillistä otetta. Mutta ihan vain hitunen, eli kyllä tämän voi mennä katsomaan sellainenkin ihminen, joka kiertää kauhuleffat kaukaa. Eihän tätä leffaa ole edes kategorioitu kauhuleffaksi.

This movie was also visually stunning and breath taking. Some of the scenes were very graphic and strong and perhaps a little difficult to watch, especially for women, but there was something sadly beautiful inside this movie. And I have to admit that this was the first time I really enjoyd this kind of psychological thriller, which even had just a hint of horror genre in it. But just a little bit, so even if you are not a fan of horror movies, you can go and see this film. It is not even categorized as horror movie, actually.

Shutter Island oli todella vaikuttava ja olen miltei kokonaan myyty. Muutama elokuvan sisällöstä löytyvä yksityiskohta näin omasta (äidin) näkökulmastani katseltuna vaivasi minua kuitenkin leffaa katsellessani sen verran, etten voi ihan täyttä viittä tähteä tälle antaa, vaikka miltei mieli tekisikin (eli siis pieni miinus tähtösten perässä tästä syystä). Mutta DiCaprio kyllä saa minulta täydet pojot!

This movie was very impressive and I was almost completely sold. But there were couple of things from my (being a mother) point of view that annoyed me so, that I cannot give this movie five stars, even though I almost feel I should (so this is why there is this tiny minus at the end of those five beautiful stars). But DiCaprio gets all the points from me!

*****-

Alice in Wonderland

Perjantaina saa Yhdysvalloissa ensi-iltansa omasta lapsuudestani tuttu ja hiukan uudenlaiset kasvot Tim Burtonin käsissä saanut Disney-klassikko Alice in Wonderland.

On Friday this movie will be on theaters here in US. A movie which is so dear to me from my childhood. This movie has changed in the hands of Tim Burton. It is of course Alice in Wonderland.

Myönnän heti olevani edelleen Disney-elokuvien perään ja tätäkin ensi-iltaa olen odottanut pitkään!

I have to admit that I am a bit of a Disney freak and I have waited for this opening for a while now!

Arvatenkin olen heti perjantaina rynnimässä tätä katsomaan ja toivon, etteivät odotukseni ole liian korkealla.

So yes, I will hurry to the theaters on Friday and hopefully my expectations are not too high.

Leffajulisteetkin ovat jo niin koukuttavan upeita, että uskallan olettaa luvassa olevan melkoista visuaalista herkuttelua.

Even the movie posters are so hookingly gorgeous, that I can already expect the movie also be a delightful and a visual masterpiece.

Rooleissa mm. Johnny Depp (Mad Hatter), Matt Lucas (Tweedledee, Tweeldedum) sekä Helena Bonham Carter (The Queen of Hearts).

In the roles you can see names like Johnny Depp, Matt Lucas and Helena Bonham Carter.

Itse Alicen roolissa näyttelee minulle vielä melko tuntematon nimi Mia Wasikowska.

Alice herself is played by a new face (at least to me) Mia Wasikowska.

--------------------------------

Alice in Wonderland on yksi lapsuuteni suosikeista. Minä rakastin suomeksi käännettyä Liisa Ihmemaassa kirjaani ja sen kuvitusta Irvikissoineen (kissaihminen kun olen), kellon kanssa juoksevine kaneineen, hassuine pelikorttisotureineen, jättisuurine sienineen ja piippua polttavine perhostoukkineen. Liisa Ihmemaassa herätti visuaalisen kiinnostuksen jo pienessä lapsessa ja nähtyäni lopulta saman sadun piirrettynä, tuli siitä heti yksi suosikeistani.

Alice in Wonderland was one of my childhood favorites. I loved my Alice in Wonderland book and the illustration especially. I can still remember the funny Cheshire cat (being a cat person that I am), the rabbit with it's watch, the playing card soldiers, the giant mushrooms and the pipe smoking caterpillar. Alice got my visual interest alive even as a small child and when I watched the movie a little later, it became one of my favorites, immediately.

Siispä Liisan/Alicen entisenä ystävänä onkin varsin mielenkiintoista lähteä mukaan seikkailuun tässä 2000-luvun versiossa. Alice palaa synkentyneeseen ja kovin muuttuneeseen Wonderlandiin ja kohtaa tuttuja kasvoja aina hullunkurisesta Mad Hatterista ilkeään ja pahansuopaan Queen of Heartsiin.

So, being an old friend of Alice already, I am so curious to see this new version. Alice returns to this darkened and changed Wonderland and meets some familiar faces from crazy Mad Hatter to the evil Queen of Hearts.

Melkoista pyöritystä on jo trailerin mukaan tiedossa, lisää pätkiä ja kommentteja voit kurkata täältä:

You can see a trailer and some comments from here:

http://www.imdb.com/video/imdb/vi454820889/

The Wolfman

Ihan lyhykäisesti käyn läpi The Wolfmania, sen suuremmin juonta paljastamatta... ;-)

Pitkään odottamani ja hiukan jännittämämänikin elokuva The Wolfman (2010) on nyt sitten katsottu. Leffa, josta en osannut oikein etukäteen sanoa, että onko jopa hiukan liiankin jännittävä katsottava meikäläiselle.

Vaan eipä ollut, onneksi. Leffa oli mukaansatempaava, jännittävä ja ajoittain juuri sopivasti piinava tarina, joka piti otteessaan ihan mukavasti.

Ihmissusi tuotiin nyt hiukan uusiutuneena 2000-luvun katsojan eteen ja toteutus oli mielestäni ihan onnistunut. Ja mikä voisikaan olla otollisempi tälle ihmissusitarinalle kuin englantilainen pikkukylä, jossa jurot englantilaismiehet polttelevat piippua, istuvat hämyisissä pubeissa ja naulaavat ikkunansa ja ovensa täyden kuun aikaan.

Tapahtumien keskipiste on kuitenkin kylän laitamilla oleva, linnamainen kartano ja sitä ympäröivät metsä- ja peltomaisemat. Juuri sellainen riipivä kartano kuin kaikissa kunnon vampyyri- tai monsteritarinoissa. Pimeä, kolkko, täynnä eläinten päitä, pitkiä porrastasanteita ja hämähäkin seittiä. Paikka, jonne tämä äiti ei astuisi pimeän tullen mistään hinnasta...

Visuaalisesti tykästyin leffaan tosi paljon, mutta itse juoni, njaa. Pieni juonenkäänne jos toinenkin oli hiukan ennalta-arvattavissa ja leffa jälkeen minä en ollutkaan aivan niin hurmioitunut kyseisestä leffakokemuksesta, kuin olin etukäteen kuvitellut.

Benicio Del Toro oli ihmissuden roolissaan vahva, Anthony Hopkinsin rooli oli varsin mielenkiintoinen ja Emily Blunt hurmasi minut jälleen kerran, mutta jäin silti kaipaamaan vielä jotakin enemmän. Ehkäpä tämä leffa vaatisi toisen katsomiskerran, jotta aukenisi kokonaan.

Niin ja ehkä tuolloin uskaltaisin pitää molemmat silmäni auki myös niissä piinaavimmissa kohtauksissa, sekin saattaisi osaltaan auttaa asiaa... ;-)

Erityisesti tässä elokuvassa minua ilahdutti kuitenkin hän (hämmästyin itsekin, sillä Del Toron takiahan minä tätä leffaa menin katsomaan, oikeastaan...). Elokuvan naispääosassa nähdään Emily Blunt, yksi uusimpia suosikkinäyttelijöitäni. Tämä nuori nainen on jäänyt mieleeni sensuellina, säkenöivänä ja muuntautumiskykyisenä näyttelijänä. Ja huomaan odottavani hänen jokaista uutta rooliaan suurella mielenkiinnolla.

Suosittelenkin katsottavaksi esimerkiksi elokuvan Sunshine Cleaning, joka oli elokuvista se ensimmäinen, jonka aikana huomasin tuumaavani, että hetkinen, kukas tämä nainen on?

Ihanan säkenöivä, uusi kasvo valkokankaalla, josta takuulla kuulemme vielä!

Niin ja itse The Wolfman, se saa minulta kokonaisuudessaan tähtösiä tämän verran:

*** (ja pieni plussa perään)

Percy Jackson - uusi Harry Potter?

Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief saa ensi-iltansa täällä Yhdysvalloissa perjantaina 12.2. Suomen ensi-iltaa en vielä löytänyt IMDb:stä.

Percy Jackson on nuorelle yleisölle suunnattu, vauhdikas fantasia-elokuva, jonka ohjauksesta vastaa Chris Columbus, tuttu nimi kahden Potter-leffan, Harry Potter and the Philosopher's/Sorcerer's Stone ja Harry Potter and the Chamber of Secrets takaa.

Kysymys kuuluu, haetaanko elokuvassa jo uutta Harry Potter-tyylistä sankaria? Ja mahtaako leffalle tulla jatkoa?

No, ehkä... ;-) Joka tapauksessa erinomaisen hyvä ajoitus uuden sankarin syntymälle, ajatellen, että Harry Potter sarja alkaa olemaan elokuvienkin osalta finaalissa.

Olen nähnyt Percy Jackson-leffan trailereita nyt jo useaan otteeseen ja elokuva vaikuttaa ainakin trailereiden perusteella kohtuullisen kiinnostavalta. En kuitenkaan ole heti huomenna ryntäämässä tätä katsomaan, mutten ehkä sittenkään malta odottaa elokuvan DVD-version julkaisua, sillä arvelen, että leffa on visuaalisesti toimivampi valkokankaalla kuin kotitelevisiossa.

Ja niin, loppujen lopuksi olen kuiteskin vielä 38-vuoden iässäkin niin "lapsellinen" tapaus, että nautin nuorisolle (sekä lapsille) suunnatuista fantasia- ja seikkailuelokuvista (sekä myöskin animaatioista, mutta niistä lisää joku toinen kerta)... ;-) Ja olenhan aina ollut suuri LOTR-fani, mutta pidän myös Pottereista, vaikka Potter-leffat eivät ylläkään toteutukseltaan aivan kirjojen tasolle.

Leffan rooleissa nähdään nuoren tulokkaan, Logan Lermanin lisäksi mm. Pierce Brosnan, Uma Thurman, sekä omalla kohdallani pienimuotoisia rytmihäiriöitä aiheuttava komistus: Sean Bean.

Percy Jackson-leffan trailerin löydät täältä:

http://www.imdb.com/video/imdb/vi613221401/

An Education

Latinan kirja vai illallinen jazz-ravintolassa, ranskaa vai Ranskaan, koulutus vai avioliitto?

P.S. Pienimuotoinen spoilerivaroitus... ;-)

Siinäpä pohdittavaa 16-vuotiaalle Jennylle (Carey Mulligan), joka elää varsin tyypillisen oloista koulutytön elämää 1960-luvun Lontoossa.

Hän on eloisa ja lahjakas teinityttö, joka käy paikallista tyttökoulua, opiskelee ahkerasti latinaa, mielii isänsä taivuttelun johdosta Oxfordiin, taitaa ranskan salat ja tapailee tylsän oloista Graham-poikaa.

Kunnes tämä mies tulee kuvioihin ja saa Jennyn pään sekaisin. Tämä tyylikkään oloinen kaveri on nimeltään David Goldman (Peter Sarsgaard) ja hän on (kuten kuvasta näkyy) huomattavasti Jennyä iäkkäämpi.

Kaikki Jennyn edessä oleva pyöritys saa alkunsa viattomasta autokyydistä, johtaen hämyisistä jazz-baareista aina...

... Pariisin taivaan alle.

David tarjoaa Jennylle mahdollisuuden täysin toisenlaiseen, tapahtumarikkaaseen ja jännittävään elämään kilparadoilla, huutokaupoissa, konserteissa, jazz-baareissa, Oxfordissa, ja niin, jopa Pariisissa.

Ei enää Grahamia, ei latinan pänttäämistä, ranskaa tai edes koulua. Mitä koulutuksesta, jos sinulle avautuu mahdollisuus kaikkeen tähän?

Nuoren naisen elämä on käännekohdassa ja hän on pian suurien valintojen edessä. Mihin kaikki tämä lopulta johtaa, se voi yllättää katsojankin.

An Education (2009) on kivunnut vuoden 2010 Oscar-ehdokkaaksi kolmessa eri kategoriassa.

- paras elokuva
- paras naispääosa
- paras sovitettu käsikirjoitus

Elokuvan nuori tähti Carey Mulligan yllättää raikkaalla ja elämänmakuisella roolillaan. Hänessä yhdistyy nuoren tytön viattomuus ja avoin katse tulevaisuuteen, mutta hän tuo roolissaan myös erityisen hyvin esille sen, miten nuori naisen alku on vielä niin kovin elämän vietävissä tai kuinka 60-luvun Englannissa nuoren naisen on kohdattava lopullinen vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan.

Peter Sarsgaard voi sen sijaan herättää roolissaan myös negatiivisia tuntemuksia. Hän on tuo elokuvan iäkkäämpi mies, mies, joka viettelee nuoren koulutytön. Häpeilemättä ja julkisesti, vietellen siinä sivussa myös tyttöpahasen vanhemmat.

Elokuva on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä draama, joka saa pohtimaan nuoren ihmisen valintoja, haaveita ja päätöksentekokykyä hiukan lyhyemmän linssin läpi. An Education ei arastele tuoda esille myöskään sellaisia nuoren naisen elämään liittyviä seikkoja, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan usein unohdetaan.

Aivan kuin me itse emme koskaan olisi olleet nuoria, etsineet itseämme, tehneet vääriä valintoja, poltelleet tupakkaa kahviloissa, lintsanneet tunneilta, tirskuneet tyttökavereiden huomattavasti iäkkäämmille poikakavereille (believe me, monella minunkin teinivuosien kaverillani oli eri vanhoja "poikaystäviä"), seikkailleet itsekin sun missä tietymättömillä teillä jne. jne.

Ehkä juuri nämä seikat tekevät elokuvasta myös käsikirjoitukseltaan Oscarin arvoisen, vaikkakin taas kerran nainen (tai nuori teinityttö) on lopulta se, joka kärsii.

Elokuva herätti minussa sekä viehätyksen että iljetyksen tunteita. Elokuvan nuori tähti Mulligan ihastutti minua. Hän oli roolissaan juuri niin kupliva, fiksu, toiveikas ja elämäniloa hersyvä sekä toisaalta sinisilmäinen tai päätöksissään ontuva kuin kuka tahansa 16-vuotias.

Mielestäni hän onkin perustellusti ansainnut Oscar-ehdokkuutensa suorituksellaan, vaikkakin samassa kategoriassa hänen kanssaan on kilpailemassa muutama HYVIN vahva näyttelijätär.

Sen sijaan minun oli ajoittain hi-ve-nen vaikea seurata elokuvan päähenkilöiden suhteen kehittymistä ja itse asiassa muutama kohtaus sai minut naurahtamaan kuivasti, ei niinkään ihastuksesta, vaan enemmänkin vihastuksesta. En vain henkilökohtaisesti tiedä juuri mitään sen kuvottavampaa näkyä kuin tämä: nuori tyttö on vähäpukeisena itseään huomattavasti vanhemman, riskinoloisen ja karvaisen miehen ahnaiden silmien edessä, kaikessa viattomuudessaan ja fyysisessäkin hauraudessaan.

Ja entäs sitten se banaani-kohtaus! Yöööök!

Mutta siis, kaikin puolin katselun arvoinen ja taas kerran hyvin mielenkiintoinen draamaelokuva, joka olisi ehkä sinunkin syytä katsoa ennen niitä Oscareita ;-)


****

Up in the Air

Mies, matkalaukku, lentokone ja seuraava kohde.

Tässä ote kyseisen elokuvan päätähden arjesta.

Monessa blogissa, kuten mm. Päivin ja Sooloilijan sivuilla on jo ollutkin juttua tästä elokuvasta, mutten malttanut olla tästä kuitenkaan kirjoittamatta. Olin nimittäin minäkin tosi positiivisesti yllättynyt, vaikka osasin kyllä hiukan jo aavistella varsin tyydyttävää elokuvakokemusta kaikkien lukemieni kriitikko-arvostelujenkin perusteella.

Up in the Air (2009) kertoo keski-ikäisestä Ryan Binghamista (George Clooney), omasta näkökulmastani melko tyypillisestä amerikkalaisesta tiuhaan tahtiin matkustelevasta business-miehestä, jonka elämä koostuu pitkälti lentokoneissa istumisesta, hotellihuoneesta toiseen kirjautumisesta ja neuvotteluista toiseen etenemisestä, eri kaupungeissa, eri osavaltioissa.

Ryan kiertää työkseen ympäri Yhdysvaltoja toimien asiantuntijana, jonka vastuualueeseen (ikävä kyllä) kuuluu laskusuuntaisen talouden kolhimien, erikokoisten ja -näköisten yritysten työntekijöiden irtisanominen.

Paska homma, joka on siis elokuvassa ovelasti siirretty erilliselle konsulttifirmalle. Oih, miten ihana ajatus, että joku täysin tuntematon heppu, jostain täysin tuntemattomasta konsulttifirmasta tulee iskemään sulle heippa vaan-pakettia kouraan!

Hän saa siis kohdata työssään paljon negatiivisuutta, pettymystä, surua, katkeruutta ja vihaa. Hän puolestaan koettaa saada irtisanotut työntekijät näkemään tilanteensa toisessa valossa. Mahdollisuutena, uutena alkuna. Tässä kohtaa hän tietenkin kohtaa varsin vaihtelevia reaktioita, muttei tämä juuri Ryanin mieltä kohahduta.

Hän nimittäin rakastaa työtään ja elämää matkan päällä. Hän nauttii itsenäisyydestään eikä juuri kaipaa kotiin.

Hänen suurin tavoitteensakin tuntuu liittyvän pitkälti elämään "ilmassa", hän nimittäin havittelee 10 miljoonaa AA:n lentomailia, etappia, jonka vain kuusi ihmistä on ennen häntä saavuttanut.

Mutta sitten, jokseensakin salakavalasti, Ryanin elämässä alkaa tapahtumaan pientä käännettä. Ryan nimittäin tapaa Dallasin työmatkallaan tämän upean naisen, Alex Goranin (Vera Farmiga), joka on kuin naispuolinen kopio Ryanista.

Alex on itsenäinen liikenainen, hän haluaa nimenomaan casuaalin ja vapaamuotoisen suhteen, eikä missään nimessä halua kahlita Ryania eikä itseään.

Nämä kaksi tapailevat toisiaan satunnaisesti ja lähinnä silloin, kun heidän kiireiset aikataulunsa käyvät yksiin. Ja tämähän sopii poikamieselämästään nauttivalle ja avioliittoa kauhistelevalle Ryanille paremmin kuin hyvin.

Vaan onko asia lopulta sittenkään niin yksiselitteinen?

Kun Ryan työnsä kautta tutustuu firmansa uuteen lupaukseen Natalie Keeneriin (Anna Kendrick), hän huomaa tämän nuoren naisen tiukkojen kysymysten ja Ryanin elämäntyylin kritisoinnin jälkeen pohtivansa elämäänsä ja suhdettaan vakiintumiseen uusin silmin. Hän huomaa yhtäkkiä nauttivansa Alexin seurasta enemmän kuin olisi koskaan uskonutkaan ja tajuaa kaipaavansa elämäänsä jotain pysyvämpää.

Mutta haa, tässä kohtaa tulee leffan juonessa mainio ja ainakin minua henkilökohtaisesti kutkuttava käänne ;-)

Jonka säästän sinulle itsellesi koettavaksi.

Pitää vielä mainita Up in the Airin näyttelijäkaksikosta, etten itse en ole koskaan kuulunut erityisesti George Clooneyn ihailijoihin ja olenkin usein huomannut kummastelevani, että mitä tuossa miehessä on sellaista, mitä minä en näe, enkä hoksaa? No joo, onhan hän toki komea mies, mutta siis, riittääkö se aina? Tässäkin elokuvassa George Clooney on roolissaan todella uskottava ja pidin hänen roolihahmostaan, mutten edelleenkään ole täysin lämmennyt itse Clooneyhin noin niinkuin yleisellä tasolla.

Sen sijaan elokuvan naispääosassa esiintyvässä Vera Farmigassa on minusta jotain lumoavaa. Olen aina ihaillut erityisesti hänen silmiään ja tuota hänen porautuvaa, terävää katsettaan. Ollapa itselläkin noin voimakkaat ja paljon puhuvat silmät!

Ja pakko myöntää, että Clooney ja Farmiga olivat valkokankaalla erittäin sulavannäköinen- ja oloinen pari ;-)

Up in the Air on elokuva, joka on ajankohtainen ja tarjoaa katselun arvoisen kokemuksen sekä nais- että mieskatsojille. Oma miehenikin tuossa juuri harmitteli, kun ei päässyt katsomaan tätä leffaa kanssani ja sanoi menevänsä katsomaan sen lähiaikoina yksin. Ja voin sanoa, että tällainen kommentti mieskolaiseltani on AIKA harvinainen!

Ehkäpä hän arvelee pystyvänsä samaistumaan elokuvan reissaavaan päähenkilöön. Pelottava ajatus!

****

Leap Year - Karkausvuosi

Kävin joku aika sitten katsomassa elokuvan Leap Year suom. Karkausvuosi, jossa päätähtenä aina yhtä suloisen raikas Amy Adams. Kyseessä on romanttinen komedia, jossa katsojalle tarjotaan mielenkiintoinen kolmiodraama yhden naisen ja kahden miehen välillä.

Nuori ja kaunis Anna (Amy Adams) odottaa kosintaa poikaystävältään Jeremyltä (Adam Scott), mutta turhaan. Jälleen kerran Anna saa pettyä, kun romanttiselta illalliselta matkaan lähteekin sormuksen sijaan timanttikorvakorut.

Kosintaa odottava Anna ei voi peittää pettymystään, kun Jeremy lisäksi kertoo, että hänen on matkustettava työasioissa Dubliniin. Epätoivoinen Anna päättää matkustaa poikaystävänsä Jeremyn perässä Irlantiin ja turvautua Karkauspäivän kosintaan, perinteeseen, jolloin nainen voi kosia miestä.

Mutta matka ei mene aivan niinkuin Anna on suunnitellut, sillä Dubliniin suuntaava lentokone joutuu tekemään pakkolaskun Walesiin. Sieltä Anna löytää tiensä piskuiseen Irlantilaiseen kyläpahaseen, kaukana Dublinista ja Jeremystä.

Anna majoittuu yöksi pieneen majataloon ja tutustuu epämiellyttävän oloiseen majatalonpitäjään Declaniin (Matthew Goode), joka ei voi peittää huvittuneisuuttaan tavatessaan ensi kertaa bostonilaisen hienohelman korkokengissään ja läpimärissä vaatteissaan.

Molemminpuolisesta vastenmielisyydestä huolimatta Declan kuitenkin lupautuu viemään Annan Dubliniin ja niin nämä kaksi lähtevät matkaan. Declanin ajopeli tosin osoittautuu kaikkea muuta kuin mukavaksi ja Annan koettelemukset jatkuvat.

Ajoneuvo on pian mennyttä kalua, Anna ryöstetään, Declan pääsee heiluttelemaan nyrkkejään naisen kunnian puolesta ja lopulta edessä on myös episodi, jossa Anna ja Declan joutuvat näyttelemään rakastunutta avioparia. Yöpaikan eteenhän sitä voi nimittäin joutua välillä tekemään kaikenlaista...

Eikä hassunkuristen tapahtumien sarja toki pääty tähän. Edessä on seikkailua linnan raunioilla, junan perässä liukumista ja häähumua. Eikä edelleenkään olla Dublinissa.

Ja kuten romanttisilla komedioilla on tapana, sitä sun tätä sattuu myös rakkausrintamalla. Ja arvasitkin jo varmaan, että yllätys yllätys, nämä kaksi toisiaan ensisilmäykseltä asti karttavaa, nälvivää ja jopa halveksivaa ihmistä lähentyvät tuon hullunkurisen matkan aikana ja Anna on mielenkiintoisen tilanteen edessä, sillä...

... pian ollaan jo Dublinissa ja Jeremy, hän vihdoin viimein kosii!

Tässäpä siis tilannetta kerrakseen...

Elokuvan loppu on romanttisten komedioiden tapaan hiukan ennalta arvattavissa, mutta tyydyttää varmasti romantiikan nälkäiset katsojansa. Kokonaisuudessaan tämä romanttinen komedia on keskiverto-luokkaa, vaikkakin juoni rönsyää ajoittain käsistä ja saattaa herättää katsojassa tunteen, että yhteen elokuvaan on yritetty mahduttaa liiankin monta "hassua" tilannetta.

Miespääosassa Declanin osassa nähdään siis melko tuore kasvo Matthew Goode, joka sai ainakin minut hymyilemään. Lupaavanoloinen näyttelijä, toisin kuin Jeremyä näytellyt Adam Scott, jonka roolisuorituksesta enkä myöskään fyysisestä olemuksesta lämmennyt henkilökohtaisesti lainkaan. Risupartainen, irkkumiestä näytellyt Matthew päihittikin Adamin omissa silmissäni 1-0.

Leap Year saa minulta arvosanaksi:

***

Suomen ensi-ilta elokuvalle on 16.4.2010