How to Train Your Dragon (2010)

Kävimme viime viikolla katsomassa tyttären kanssa How to Train Your Dragon elokuvan ja ensitunnelma oli melko jännittynyt. 5-vuotiasta tytärtämme taisi jopa etukäteen hiukan hirvittää tämä lohikäärme-aiheinen elokuva. Mutta elokuvakokemus yllätti meidät positiivisisesti ja huomasimme, että nuo kaikki pelottavan tuntuiset lohikäärmeetkin olivat lopulta lähes lemmikkieläinten kaltaisia, tuntevia otuksia.

We went to see How to Train Your Dragon last week and first impression was quite excited and nervous. Our 5-year old daughter was even a bit scared to see a movie about dragons. But this movie suprised us positively and we realized that all those scary looking dragons were in the end almost pet like, feeling creatures.

Elokuvan päähahmot ovat tässä. Nuori viikinkipoika Hiccup (Jay Baruchel) ja hänen kohtaamansa yönmusta lohikäärme, jonka poika kohtaa ja jo pian nimeää Toothlessiksi. Tuo kaikkein vaarallisin ja pelätyin lohikäärme, jonka Hiccup-niminen poika onnistuu jollain ihmeen konstilla kesyttämään. Toothless-hahmossa ja näiden kahden keskinäisessä ystävyydessä on jotain sellaista, joka porautuu syvälle sisimpään ja tekee vaikutuksen niin pieneen kuin suurempaankin ihmismieleen.

The main characters of this movie are here. Young viking boy called Hiccup (Jay Baruchel) and a dragon he first encounters and then names Toothless. Toothless Dragon can make a huge impact on the viewer. The most dangerous and frightening dragon of all, which a boy named Hiccup was able to train. There is something special about the Toothless character. He and the friendship between these two characters drills deep inside us and makes an impact into the minds of both the small and the bigger human minds.

Nämä kaksi sympaattista hahmoa seikkailevat yhdessä läpi elokuvan. Kookkaan ja sysimustan kuoren alta paljastuu sympaattinen ja suojelunhaluinen lohikäärme. Tuo suurikokoinen otus kissamaisine silmineen, hassuine tapoineen, ilmeineen tai eleineen ei voi saada kuin hyvälle mielelle. Toothless saa pienenkin ihmisen ymmärtämään, että pelottavan kuorenkin alta voi paljastua lämmin sydän.

Tuo sysimusta lohikäärme hahmo saa myös miettimään, kuinka me kaikki olemme pienine vikoinemme ja epätäydellisine piirteinemmekin ainutkertaisia ja arvokkaita yksilöitä. Ja kyllä vaan, arvasit ihan oikein. Toothlesskaan ei ole täydellinen...

These two sympatethic characters have many adventures ahead of them. That big framed, black dragon reveals to be a sympathetic and protective creature with cat like eyes and funny faces that makes you smile. Toothless makes even the youngest movie goers to realize that you may find a warm heart under a scary looking skin.

That pitch black dragon also teaches us that you may have flaws and imperfections in you but you're still a remarkable and unique you. And you guessed right, even Toothless is not perfect...

Suosittelen tätä elokuvaa kaikille animaatioiden ja seikkailuelokuvien ystäville. Tarjoaa jännitystä, iloa ja elämyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin!

I recommend this movie to all you friends of animation and adventure. This experience offers excitement, joy and nice experience for both children and grown ups!


****

A Single Man (2009)

A Single Man on monella tapaa kiinnostava elokuva rakkaudesta, tapaturmaisesta menetyksestä, surusta, kaipuusta, ystävyydestä sekä uuden alun pienistä välkähdyksistä. Käyn seuraavassa läpi hiukan elokuvan tunnelmia, sen suuremmin itse juonta kuitenkaan paljastamatta.

A Single Man is an interesting movie in many ways. Is it a movie about love, accidental loss, sorrow, longing, friendship and that little hope of a new beginning. In the following I will go through the atmoshpere of this film without revealing the plot too much.

Colin Firth oli roolistaan Oscar-ehdokkaana, eikä suotta. Miten haastavaa on täytynyt olla uppoutua tähän rooliin. Tulkita rakkaansa menettäneen, elokuvan pääosassa olevan Georgen syvää ja ylitsepääsemätöntä surua 60-luvun Los Angelesissa. Firth suoriutui roolistaan tavalla, joka todella porautui mieleeni. Hän toi erinomaisella tavalla esille tuon miltei alkukantaisen tuskan ja raastavan epätoivon, jonka partnerin menetys aiheuttaa. Hän toi kauniisti esille myös sen, kuinka rakkaudella ei ole rajoja ja kuinka meillä kaikilla on oikeus rakastaa ja myös tässä tilanteessa syvästi surra kumppaniamme (seksuaaliseen suuntautumiseemme takertumatta).

Colin Firth was nominated for and Oscar for his role in this film and for a good reason. How difficult it must have been to dive into this role, being in the leading role, acting as a middle aged man called George, who lost the love of his life in the Los Angeles suburbans in the 60s and left behind feeling all that deep and unmanagable pain. He was so remarkable in his role that it really hit me. He brought alive that almost primitive pain and harrowing despair, which the loss of ones partner causes. He also showed how love doesn't have boundaries, and how all of us have the right to love and also in this situation to mourn our companion (not getting caught to our sexual orientation).

Georgen henkinen ahdistus ja syvä tuska oli käsinkosketeltavissa läpi elokuvan. Nuo kaikki piinaavat unet, kaipuu ja hidastus-tehosteet, kellon tikitys, ajassa pysähtyminen. Elokuvassa oli myös kikkailtu filmin herkkyydellä ja kohtaukset olivat ajoittain melko rakeisia, tuoden oman lisäfiiliksensä tälle leffalle.

George's emotional anxiety and deep pain was tangible during the whole movie. All those quiet moments, haunting dreams, longing and slow motion effects, ticking of the clock, pauses in time. And in this movie you could also see the graininess of the film which also was a very good trick I think. It added the feel to this film.



Georgen tukena kaikessa surussa oli pitkäaikainen ystävä ja naapurinsa Charley (Julianne Moore). Näiden kahden välillä oli syvää, miltei sanoja tarvitsematonta luottamusta ja ymmärrystä, mutta myös hitunen läheisyyden kaipuuta, erityisesti Charleyn puolelta.

George had only his long time friend and neighbor Charley to comfort him. There was a lot of deep and almost this no words needing trust and understanding between these two, but also some longing, especially from Charley's side.



George kohtaa elokuvassa myös nuoren oppilaansa Kennyn (Nicholas Hoult), joka osoittaa lohduttavaa kiinnostusta itseään iäkkäämpää professoria kohtaan.

Elokuvan sanoma on hyvin melankolinen, ajoittain lähes masentavan surullinen. Mutta silti kaiken tuon tuskan keskeltä nousi hitaasti esille myös toivoa uudesta alusta ja uusista ihmisistä yhden elämänhalunsa menettäneen, surumielisen miehen elämässä.

Elokuva on muotisuunnittelijana tunnetuksi tulleen Tom Fordin esikoisohjaus. Tämän elokuvan jälkeen voi jo sanoa, että miehellä on edessä valoisa tulevaisuus myös loistavana ohjaajana! Erinomainen ohjaustyö, täytyy sanoa!

George meets a young student Kenny (Nicholas Hoult) in the story, and Kenny shows some comforting interest towards professor almost twice his age.

The message of this film is quite melancholic, at times almost depressingly sad. But still the viewer is able to point out some slow growing hope of new beginning and new people in one sad man's (who had lost his zest for life) life.

Tom Ford deputs as a director in this film and is previously known as a famous fashion designer. But after seeing this film I would defenitely say that he also has a future as a brilliant director! Excellent directing, I must say!

****

Crazy Heart (2009)

Olen nähnyt viime päivinä niin monta mielenkiintoista elokuvaa, etten tiedä, mistä aloittaa. Mutta aloitettakoon nyt vaikka tästä.

I have seen so many interesting movies lately, that I don't even know, where to begin. But I will begin with this one.

Kävin sunnuntaina (juuri ennen Oscareita) katsomassa elokuvan Crazy Heart. Olin hiukan skeptinen leffaa kohtaan ja epäilin, että iäkkäästä country-muusikosta kertova elokuva saattaisi jopa kyllästyttää, ajatellen, että olen asunut yhdessä suurimmassa country-musiikin valloittamassa osavaltiossa jo kymmenen vuotta, enkä ole tänä aikana tuntenut suurtakaan vetoa tätä musiikin lajia kohtaan.

I went to see the movie Crazy Heart on Sunday (just before the Oscar gala). I was a little bit skeptic about this one though, it being a movie about an old country musician. I thought that this subject might actually bore me, me being a person, who has lived in one of the largest country music states for so long, never really falling for this type of music.

Mutta taas kerran sain huomata epäilykseni turhaksi. Tämä elokuva vei minut täysin mennessään. Vaikka leffa oli täynnä tuttua muusikon luomisen tuskaa, sitä valitettavaa alkoholin määrää ja satunnaista itsesäälissä rypemistä (kuulostaa hyvin pitkälti suomalaiselta elokuvan käsikirjoitukselta), antoi se minulle siitä huolimatta jotain uutta.

But once again I proved myself wrong. This movie took me for a full ride. Even though this is not at all a new subject with all the usual pain of creating something new, all that alcohol abuse and feeling sorry for oneself (this sounds a lot like a typical finnish movie screenplay), it still gave me something new.

Elokuva auttoi näkemään, kuinka vanha Bad Blaken kaltainen muusikkomieskin (Jeff Bridges) pystyy ja on oikeutettu rakastamaan itseään huomattavasti nuorempaa naista (Maggie Gyllenhaal), saaden osakseen myös kaivattua vastarakkautta. Elokuva auttoi myös näkemään, kuinka elämä usein heittelee meitä, eikä aina edes tarjoa sitä toivottua toista mahdollisuutta, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu ja kaikella on lopulta tarkoituksensa.

Jostain syystä näin elokuvassa myös tiettyjä yhtymäkohtia Mickey Rourken tähdittämän elokuvan The Wrestler kanssa. Yksinäinen vanha mies, epäonnea rakkaudessa, mitättömät välit jälkeläisten kanssa, alamäet ja se ainainen rakkauden kaipuu.

This movie helped me to see, how an old musician like Bad Blake (Jeff Bridges) can and is entitled to fall in love with a woman much younger than himself (Maggie Gyllenhaal) and is able and can feel to be loved in return. It also helped me to see, how our life often throws us around not always giving us those anticipated second chances. Even so our life goes on and has its meaning after all.

For some reason I felt that this movie and all the settings had something similar with the Mickey Rourke starred movie The Wrestler. Lonely old man, bad luck in love, non existing relationship with offspring, going downhill and all the longing for love.

--------------------------

Jeff Bridges sai roolistaan Oscarin, eikä suotta. Hän oli roolissaan puhutteleva, tuo raihnainen, väsynyt Bad Blake, joka tiesi itsekin, että elämä oli häntä jo viime vuosina kolhinut. Siitä huolimatta hän jaksoi yrittää ja välillä minulla oli tunne, että katsoin elokuvan sijaan musiikkipitoista dokumenttia tästä vanhasta miehestä. Sain myös huomata, ettei Jeff Bridges ole ainoastaan taitava näyttelijä, vaan hänellä on sen lisäksi myös äärimmäisen hyvä lauluääni!

Elokuvan musiikkipitoiset kohtaukset toimivat yllätyksekseni äärimmäisen hyvin ja suorastaan hämmästyin, kuinka jalkani polki leffasalin lattiaan biisejä kuunnellessani. Colin Farrell esiintyy myös muutamassa kohtauksessa ja täytyy sanoa, että tällä nuorella irkkukomistuksella on myös aivan järkyttävän upea lauluääni!!! Ja se kokonaisuus hiukan alaspäinsuunnatulla tummalla katseella, pitkillä hiuksilla, poninhännällä, ajamattomalla parralla ja korviksilla. Oi joi... ;-)

Ja voitteko kuvitella, tässä harkitsen jopa ostavani tämän elokuvan soundtrackin. Ei voi olla tosi! Enhän mä edes kuuntele countrya.

Jeff Bridges got an Oscar for this role, and for a good reason. He was appealing in his role. Being this already decrepit old, weary Bad Blake, who realized that his life had been a rough one lately. Still he continued going and at times I felt like I was watching a documentary of this old man rather than a movie. I also noticed that Jeff Bridges is not only a hell of a actor, he also has a beautiful voice!

For my suprise all the music scenes of this movie worked out fantastic and I was amazed how my feet were beating along the rhythm. Colin Farrell was also seen in a couple of scenes and I must say that this Irishman has also an incredible singing voice!!! And his overall appearance in this movie with the downward directed dark eyes, long dark hair in ponytail, the unshaved beard and earrings... Oh my... ;-)

And can you imagine this. I am also thinking about getting the soundtrack of this movie! Can't be true! I am not even a country music fan!

------------------------

Kaikenkaikkiaan Crazy Heart on hyvin lämminhenkinen, tosin hiukan melankolinen elokuva, joka tuo esille vanhan muusikkomiehen tarinan. Tarinan, joka voisi hyvinkin olla totta. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille realistisen draaman nälkäisille.

All in all Crazy Heart is this warm, yet a bit melancholic movie, which brings alive a story of an old musician. A story, which could easily be true. I recommend this film to all you people who are thirsty to see realistic drama movies.

*****

An Education

Latinan kirja vai illallinen jazz-ravintolassa, ranskaa vai Ranskaan, koulutus vai avioliitto?

P.S. Pienimuotoinen spoilerivaroitus... ;-)

Siinäpä pohdittavaa 16-vuotiaalle Jennylle (Carey Mulligan), joka elää varsin tyypillisen oloista koulutytön elämää 1960-luvun Lontoossa.

Hän on eloisa ja lahjakas teinityttö, joka käy paikallista tyttökoulua, opiskelee ahkerasti latinaa, mielii isänsä taivuttelun johdosta Oxfordiin, taitaa ranskan salat ja tapailee tylsän oloista Graham-poikaa.

Kunnes tämä mies tulee kuvioihin ja saa Jennyn pään sekaisin. Tämä tyylikkään oloinen kaveri on nimeltään David Goldman (Peter Sarsgaard) ja hän on (kuten kuvasta näkyy) huomattavasti Jennyä iäkkäämpi.

Kaikki Jennyn edessä oleva pyöritys saa alkunsa viattomasta autokyydistä, johtaen hämyisistä jazz-baareista aina...

... Pariisin taivaan alle.

David tarjoaa Jennylle mahdollisuuden täysin toisenlaiseen, tapahtumarikkaaseen ja jännittävään elämään kilparadoilla, huutokaupoissa, konserteissa, jazz-baareissa, Oxfordissa, ja niin, jopa Pariisissa.

Ei enää Grahamia, ei latinan pänttäämistä, ranskaa tai edes koulua. Mitä koulutuksesta, jos sinulle avautuu mahdollisuus kaikkeen tähän?

Nuoren naisen elämä on käännekohdassa ja hän on pian suurien valintojen edessä. Mihin kaikki tämä lopulta johtaa, se voi yllättää katsojankin.

An Education (2009) on kivunnut vuoden 2010 Oscar-ehdokkaaksi kolmessa eri kategoriassa.

- paras elokuva
- paras naispääosa
- paras sovitettu käsikirjoitus

Elokuvan nuori tähti Carey Mulligan yllättää raikkaalla ja elämänmakuisella roolillaan. Hänessä yhdistyy nuoren tytön viattomuus ja avoin katse tulevaisuuteen, mutta hän tuo roolissaan myös erityisen hyvin esille sen, miten nuori naisen alku on vielä niin kovin elämän vietävissä tai kuinka 60-luvun Englannissa nuoren naisen on kohdattava lopullinen vastuu omasta elämästään ja valinnoistaan.

Peter Sarsgaard voi sen sijaan herättää roolissaan myös negatiivisia tuntemuksia. Hän on tuo elokuvan iäkkäämpi mies, mies, joka viettelee nuoren koulutytön. Häpeilemättä ja julkisesti, vietellen siinä sivussa myös tyttöpahasen vanhemmat.

Elokuva on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä draama, joka saa pohtimaan nuoren ihmisen valintoja, haaveita ja päätöksentekokykyä hiukan lyhyemmän linssin läpi. An Education ei arastele tuoda esille myöskään sellaisia nuoren naisen elämään liittyviä seikkoja, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan usein unohdetaan.

Aivan kuin me itse emme koskaan olisi olleet nuoria, etsineet itseämme, tehneet vääriä valintoja, poltelleet tupakkaa kahviloissa, lintsanneet tunneilta, tirskuneet tyttökavereiden huomattavasti iäkkäämmille poikakavereille (believe me, monella minunkin teinivuosien kaverillani oli eri vanhoja "poikaystäviä"), seikkailleet itsekin sun missä tietymättömillä teillä jne. jne.

Ehkä juuri nämä seikat tekevät elokuvasta myös käsikirjoitukseltaan Oscarin arvoisen, vaikkakin taas kerran nainen (tai nuori teinityttö) on lopulta se, joka kärsii.

Elokuva herätti minussa sekä viehätyksen että iljetyksen tunteita. Elokuvan nuori tähti Mulligan ihastutti minua. Hän oli roolissaan juuri niin kupliva, fiksu, toiveikas ja elämäniloa hersyvä sekä toisaalta sinisilmäinen tai päätöksissään ontuva kuin kuka tahansa 16-vuotias.

Mielestäni hän onkin perustellusti ansainnut Oscar-ehdokkuutensa suorituksellaan, vaikkakin samassa kategoriassa hänen kanssaan on kilpailemassa muutama HYVIN vahva näyttelijätär.

Sen sijaan minun oli ajoittain hi-ve-nen vaikea seurata elokuvan päähenkilöiden suhteen kehittymistä ja itse asiassa muutama kohtaus sai minut naurahtamaan kuivasti, ei niinkään ihastuksesta, vaan enemmänkin vihastuksesta. En vain henkilökohtaisesti tiedä juuri mitään sen kuvottavampaa näkyä kuin tämä: nuori tyttö on vähäpukeisena itseään huomattavasti vanhemman, riskinoloisen ja karvaisen miehen ahnaiden silmien edessä, kaikessa viattomuudessaan ja fyysisessäkin hauraudessaan.

Ja entäs sitten se banaani-kohtaus! Yöööök!

Mutta siis, kaikin puolin katselun arvoinen ja taas kerran hyvin mielenkiintoinen draamaelokuva, joka olisi ehkä sinunkin syytä katsoa ennen niitä Oscareita ;-)


****

Whip It elokuvan tähtiä

Paljastanpa sen, että olen vasta viime vuosina lämmennyt Drew Barrymorelle. Minä en muista mitenkään suuremmin innostuneeni mm. tällaisista elokuvista kuin The Weddins Singer, Ever After, Never Been kissed, 50 First Dates tai Charlie's Angels.

Muistan, kuinka olin joku vuosi taaksepäin kieltäytyä Fever Pitch-leffatreffeistä ystävättäreni kanssa, saatuani tietää, että leffan toisessa pääosaroolissa oli Drew Barrymore. Onneksi tuli lähdettyä, sillä Fever Pitch osoittautuikin tosi hauskaksi komediaksi ja huomasin pitäväni Barrymoren roolisuorituksesta.

Oikeastaan tuon elokuvan jälkeen Drew Barrymoren elokuvia onkin ollut ihan viihdyttävää katsella ja minusta hänellä on hyvät roolisuoritukset mm. elokuvissa Music and Lyrics, He's not that into You ja Grey Gardens, sekä viimeisimpänä elokuvassa Whip It.

Haluaisin nähdä myös elokuvat Confessions of a Dangerous Mind sekä Donnie Darko, joissa Barrymoren nimi myös vilahtaa, monen muun nimekkään rinnalla.

Mutta tässä siis elokuvan Whip It loistavimmat tähdet: Ellen Page, Drew Barrymore sekä Juliette Lewis. Katsokaa nyt tuota kolmikkoa! Mustaa, mustaa, mustaa sen olla pitää ja nuo Lewiksen sukkikset on aikas rajut, mutta entäs Barrymoren tiukkalinjainen puku, wauwi!

En tiedä kuvittelenko, mutta Drew näyttää nykyään tosi hehkeältä (toivottavasti ei kuitenkaan kirurgin veitsen ansiosta) ja tässä kuvassa hän halittelee Elleniä niin sisarellisesti ja lämmöllä. Näillä naisilla on taatusti ollut hauskaa tätä elokuvaa tehdessään.

Niinkuin varmasti myös tällä naisella. Minä pidin myös Juliette Lewiksen "bad ass"-roolista tässä elokuvassa ;-) Mutta pidän myös naisen siviili-tyylistä. Hän on rockahtava, minua vuotta nuorempi "lyyli", jolla on varmasti asennetta myös oikeassa elämässä.

Hän ei ole mikään kiiltokuvamainen Hollywood-tähti, vaan olen aina nähnyt hänet itsenäisenä, boheemina oman tiensä kulkijana.

Juliette on myös esiintynyt suomalaisyhtyeen Him videolla: Buried Alive by Love.

Kurkkaa video täältä: http://youtube.com/watch?v=QO2DUDKmaEk

Whip It

Whip It (2009) on monista elokuvarooleistaan tutuksi tulleen Drew Barrymoren esikoisohjaus, jossa hänellä itselläänkin on pieni sivurooli.

Elokuva kertoo mukaansatempaavalla ja tyttöenergiaa uhkuvalla tavalla teksasilaisessa Bodeenin pikkukaupungissa asuvasta nuoresta tytöstä, Bliss Cavenderista (Ellen Page), joka on kyllästynyt elämäänsä samoissa ympyröissä. Ellen on 17-vuotias nuori naisenalku, joka etsii vielä itseään ja paikkaansa tässä maailmassa.

Hänen äitinsä Brooke (Marcia Gay Harden) on entinen kauneuskilpailu-addikti, joka pyrkii saamaan tyttärensä samalle polulle. Bliss ei kuitenkaan ole täysin varma, ovatko hyväntekeväisyystilaisuudet tai kauneuskisat häntä varten.

Parhaan ystävänsä Pashin (Alia Shawkat) kanssa he lähtevät salaa Austiniin, jonne he menevät katsomaan naisten Roller Derby-liigan matsia.

Bliss ihastuu heti tähän aggressiiviseen ja vauhdikkaaseen lajiin, sillä seuraamuksella, että on kohta itsekin joukkueen riveissä. Kovettamalla itsensä ja valehtemalla ikänsä, tosin.

Blissistä tulee Babe Ruthless, joukkueen nopein luistelija. Aiemmin voitoista piittaamaton ja varsin aggressiivinen ryhmä-rämä muuttaa suuntaa ja kohta he jo taistelevat koko liigan mestaruudesta.

Harjoitusten ja kisojen välillä Bliss ihastuu, jää kiinni valehtelusta (useaankin otteeseen), riitaantuu perheensä kanssa, muuttaa väliaikaisesti joukkuekaverinsa luokse, tuntee olonsa rakkausrintamalla petetyksi ja käy läpi varsin tuttuja, teini-ikäisen elämään liittyviä vaiheita.

----------------------------------

Ellen Page ihastuttaa raikkaalla ja nasevalla roolillaan. Hän vaikuttaa aina niin sanavalmiilta ja kypsältä tyttöseltä, enkä voi olla ihailematta hänen työskentelyään valkokankaalla.

Mitähän tästä pian 23-vee täyttävästä tyttösestä vielä tulee?

Drew Barrymoren esikoisohjaukseksi elokuva on onnistunut kokonaisuus, joka todistaa, että hän on kykenevä työskentelemään myös kameran toisella puolella.

Minusta oli kuitenkin erityisen viihdyttävää katsella elokuvaa, jossa tytöt ovat koviksia, silmissä rajut meikit, iholla tatuointeja, mielessä pintaan kohoavia aggressioita ja veemäistäkin asennetta!
Leffa palautti mieleeni väläyksiä omasta nuoruudesta ja ajasta, kun piti mukamas kapinoida, kun etsimme vielä itseämme, karkailimme kotoa ja teimme kaikenlaisia kolttosia, me tytötkin!

Whip It on tyttöenergiaa uhkueassaan ja vauhtia unohtamatta kuitenkin myös kuvaus siitä, kuinka perhe on aina perhe. Kuinka vastoinkäymisistä huolimatta teini-ikäinenkin voi tulla toimeen vanhempiensa kanssa ja vielä edelleen tarvitsee heitä, vaikka se saattaakin tuossa iässä olla ajoittain vaikea myöntää.

Ja pitää nyt vielä mainita Teksasissa itsekin asuvana, että Bodeenin kaltaisia pikkukaupunkeja on yhä edelleen. Niissä elämä on kuin suoraan elokuvasta kauneuskisoineen, hyväntekeväisyystilaisuuksineen ja pienine bar-b-que jointteineen. Eivätkä elokuvan roller skate radatkaan ole kadonneet minnekään. Tyttären koulurepussakin on usein koulusta saatuja alennuskuponkeja läheiselle roller skate-radalle. Mutta järjestetäänkö täällä elokuvan roller skate derby liigan kaltaisia kisoja, siitä en ole satavarma.

Tämä elokuva voisi siis hyvinkin olla ote nykyteinin elämästä teksasilaisessa pikkukaupungissa. Jossa pellot avautuvat ympärillesi loputtomina ja joissa teinitytöt käyvät tienaamassa pikkurahaa paikallisissa ketju-ravintoloissa, karkailevat viikonloppuisin Austiniin, Houstoniin tai Dallasiin ja missä pojilla on heinänkorsi hampaiden välissä, ajavat rämillä 50-luvun autoilla tai pick-upeilla ja soittavat indie-rock bändissä, harjoitellen naapurin pojan autotallissa.

***

Up in the Air

Mies, matkalaukku, lentokone ja seuraava kohde.

Tässä ote kyseisen elokuvan päätähden arjesta.

Monessa blogissa, kuten mm. Päivin ja Sooloilijan sivuilla on jo ollutkin juttua tästä elokuvasta, mutten malttanut olla tästä kuitenkaan kirjoittamatta. Olin nimittäin minäkin tosi positiivisesti yllättynyt, vaikka osasin kyllä hiukan jo aavistella varsin tyydyttävää elokuvakokemusta kaikkien lukemieni kriitikko-arvostelujenkin perusteella.

Up in the Air (2009) kertoo keski-ikäisestä Ryan Binghamista (George Clooney), omasta näkökulmastani melko tyypillisestä amerikkalaisesta tiuhaan tahtiin matkustelevasta business-miehestä, jonka elämä koostuu pitkälti lentokoneissa istumisesta, hotellihuoneesta toiseen kirjautumisesta ja neuvotteluista toiseen etenemisestä, eri kaupungeissa, eri osavaltioissa.

Ryan kiertää työkseen ympäri Yhdysvaltoja toimien asiantuntijana, jonka vastuualueeseen (ikävä kyllä) kuuluu laskusuuntaisen talouden kolhimien, erikokoisten ja -näköisten yritysten työntekijöiden irtisanominen.

Paska homma, joka on siis elokuvassa ovelasti siirretty erilliselle konsulttifirmalle. Oih, miten ihana ajatus, että joku täysin tuntematon heppu, jostain täysin tuntemattomasta konsulttifirmasta tulee iskemään sulle heippa vaan-pakettia kouraan!

Hän saa siis kohdata työssään paljon negatiivisuutta, pettymystä, surua, katkeruutta ja vihaa. Hän puolestaan koettaa saada irtisanotut työntekijät näkemään tilanteensa toisessa valossa. Mahdollisuutena, uutena alkuna. Tässä kohtaa hän tietenkin kohtaa varsin vaihtelevia reaktioita, muttei tämä juuri Ryanin mieltä kohahduta.

Hän nimittäin rakastaa työtään ja elämää matkan päällä. Hän nauttii itsenäisyydestään eikä juuri kaipaa kotiin.

Hänen suurin tavoitteensakin tuntuu liittyvän pitkälti elämään "ilmassa", hän nimittäin havittelee 10 miljoonaa AA:n lentomailia, etappia, jonka vain kuusi ihmistä on ennen häntä saavuttanut.

Mutta sitten, jokseensakin salakavalasti, Ryanin elämässä alkaa tapahtumaan pientä käännettä. Ryan nimittäin tapaa Dallasin työmatkallaan tämän upean naisen, Alex Goranin (Vera Farmiga), joka on kuin naispuolinen kopio Ryanista.

Alex on itsenäinen liikenainen, hän haluaa nimenomaan casuaalin ja vapaamuotoisen suhteen, eikä missään nimessä halua kahlita Ryania eikä itseään.

Nämä kaksi tapailevat toisiaan satunnaisesti ja lähinnä silloin, kun heidän kiireiset aikataulunsa käyvät yksiin. Ja tämähän sopii poikamieselämästään nauttivalle ja avioliittoa kauhistelevalle Ryanille paremmin kuin hyvin.

Vaan onko asia lopulta sittenkään niin yksiselitteinen?

Kun Ryan työnsä kautta tutustuu firmansa uuteen lupaukseen Natalie Keeneriin (Anna Kendrick), hän huomaa tämän nuoren naisen tiukkojen kysymysten ja Ryanin elämäntyylin kritisoinnin jälkeen pohtivansa elämäänsä ja suhdettaan vakiintumiseen uusin silmin. Hän huomaa yhtäkkiä nauttivansa Alexin seurasta enemmän kuin olisi koskaan uskonutkaan ja tajuaa kaipaavansa elämäänsä jotain pysyvämpää.

Mutta haa, tässä kohtaa tulee leffan juonessa mainio ja ainakin minua henkilökohtaisesti kutkuttava käänne ;-)

Jonka säästän sinulle itsellesi koettavaksi.

Pitää vielä mainita Up in the Airin näyttelijäkaksikosta, etten itse en ole koskaan kuulunut erityisesti George Clooneyn ihailijoihin ja olenkin usein huomannut kummastelevani, että mitä tuossa miehessä on sellaista, mitä minä en näe, enkä hoksaa? No joo, onhan hän toki komea mies, mutta siis, riittääkö se aina? Tässäkin elokuvassa George Clooney on roolissaan todella uskottava ja pidin hänen roolihahmostaan, mutten edelleenkään ole täysin lämmennyt itse Clooneyhin noin niinkuin yleisellä tasolla.

Sen sijaan elokuvan naispääosassa esiintyvässä Vera Farmigassa on minusta jotain lumoavaa. Olen aina ihaillut erityisesti hänen silmiään ja tuota hänen porautuvaa, terävää katsettaan. Ollapa itselläkin noin voimakkaat ja paljon puhuvat silmät!

Ja pakko myöntää, että Clooney ja Farmiga olivat valkokankaalla erittäin sulavannäköinen- ja oloinen pari ;-)

Up in the Air on elokuva, joka on ajankohtainen ja tarjoaa katselun arvoisen kokemuksen sekä nais- että mieskatsojille. Oma miehenikin tuossa juuri harmitteli, kun ei päässyt katsomaan tätä leffaa kanssani ja sanoi menevänsä katsomaan sen lähiaikoina yksin. Ja voin sanoa, että tällainen kommentti mieskolaiseltani on AIKA harvinainen!

Ehkäpä hän arvelee pystyvänsä samaistumaan elokuvan reissaavaan päähenkilöön. Pelottava ajatus!

****

2010 katsomani leffat

Tähän postaukseen päivitän kaikki 2010 vuoden aikana näkemäni elokuvat.


8 päivää ensi-iltaan (***)
Alice in Wonderland (***)
Amelia (***)
An Education (****)
A Single Man (****)
Avatar (****)
Brothers (***)
Cat in the Hat (***)
Coco before Chanel (****)
Coco Chanel (****)
Crazy Heart (*****)
Did You Hear About the Morgans? (**)
Dirty Pretty Things (****)
Eemelin viimeiset metkut (****)
Eläville ja kuolleille (***)
Extract (***)
Fame (*)
Goya's Ghosts (***)
Heinähattu ja Vilttitossu (****)
How to Train Your Dragon (****)
Ilonen talo (***)
Incendiary (***)
It's Complicated (***)
Kauas pilvet karkaavat (****)
Kaksipäisen kotkan varjossa (***)
Kielletty Hedelmä (***)
Leap Year (***)
Miehet jotka vihaavat naisia (****)
Mies vailla menneisyyttä (****)
Nine (***)
Parenthood (***)
Precious (****)
Rock'n'Roll Never Dies (*)
Rööperi (**)
Saippuaprinssi (**)
Seraphine (****)
Sherlock Holmes (***)
Shutter Island (*****-)
Sibelius (***)
Time Travelers Wife (***)
The Blind Side (***)
The Freedom Writers (****)
The Hurt Locker (****)
The Imaginarium of Doctor Parnassus (***)
The Invention of Lying (**)
The Last Song (**)
The Last Station (****)
The Other Man (**)
The Runaways (***)
The Wolfman (***+)
Tyttö ja kettu (****)
Tyttö joka leikki tulella (****)
Unna ja Nuuk (**)
Up in the Air (****)
Varjoja paratiisissa (****)
Whip It (***)
Who is Chris Rockefeller (***)