Tässä ote kyseisen elokuvan päätähden arjesta.
Monessa blogissa, kuten mm. Päivin ja Sooloilijan sivuilla on jo ollutkin juttua tästä elokuvasta, mutten malttanut olla tästä kuitenkaan kirjoittamatta. Olin nimittäin minäkin tosi positiivisesti yllättynyt, vaikka osasin kyllä hiukan jo aavistella varsin tyydyttävää elokuvakokemusta kaikkien lukemieni kriitikko-arvostelujenkin perusteella. Up in the Air (2009) kertoo keski-ikäisestä Ryan Binghamista (George Clooney), omasta näkökulmastani melko tyypillisestä amerikkalaisesta tiuhaan tahtiin matkustelevasta business-miehestä, jonka elämä koostuu pitkälti lentokoneissa istumisesta, hotellihuoneesta toiseen kirjautumisesta ja neuvotteluista toiseen etenemisestä, eri kaupungeissa, eri osavaltioissa.
Ryan kiertää työkseen ympäri Yhdysvaltoja toimien asiantuntijana, jonka vastuualueeseen (ikävä kyllä) kuuluu laskusuuntaisen talouden kolhimien, erikokoisten ja -näköisten yritysten työntekijöiden irtisanominen.
Paska homma, joka on siis elokuvassa ovelasti siirretty erilliselle konsulttifirmalle. Oih, miten ihana ajatus, että joku täysin tuntematon heppu, jostain täysin tuntemattomasta konsulttifirmasta tulee iskemään sulle heippa vaan-pakettia kouraan!
Hän saa siis kohdata työssään paljon negatiivisuutta, pettymystä, surua, katkeruutta ja vihaa. Hän puolestaan koettaa saada irtisanotut työntekijät näkemään tilanteensa toisessa valossa. Mahdollisuutena, uutena alkuna. Tässä kohtaa hän tietenkin kohtaa varsin vaihtelevia reaktioita, muttei tämä juuri Ryanin mieltä kohahduta.
Hän nimittäin rakastaa työtään ja elämää matkan päällä. Hän nauttii itsenäisyydestään eikä juuri kaipaa kotiin.
Hänen suurin tavoitteensakin tuntuu liittyvän pitkälti elämään "ilmassa", hän nimittäin havittelee 10 miljoonaa AA:n lentomailia, etappia, jonka vain kuusi ihmistä on ennen häntä saavuttanut.
Mutta sitten, jokseensakin salakavalasti, Ryanin elämässä alkaa tapahtumaan pientä käännettä. Ryan nimittäin tapaa Dallasin työmatkallaan tämän upean naisen, Alex Goranin (Vera Farmiga), joka on kuin naispuolinen kopio Ryanista.
Alex on itsenäinen liikenainen, hän haluaa nimenomaan casuaalin ja vapaamuotoisen suhteen, eikä missään nimessä halua kahlita Ryania eikä itseään.
Nämä kaksi tapailevat toisiaan satunnaisesti ja lähinnä silloin, kun heidän kiireiset aikataulunsa käyvät yksiin. Ja tämähän sopii poikamieselämästään nauttivalle ja avioliittoa kauhistelevalle Ryanille paremmin kuin hyvin.
Vaan onko asia lopulta sittenkään niin yksiselitteinen?
Kun Ryan työnsä kautta tutustuu firmansa uuteen lupaukseen Natalie Keeneriin (Anna Kendrick), hän huomaa tämän nuoren naisen tiukkojen kysymysten ja Ryanin elämäntyylin kritisoinnin jälkeen pohtivansa elämäänsä ja suhdettaan vakiintumiseen uusin silmin. Hän huomaa yhtäkkiä nauttivansa Alexin seurasta enemmän kuin olisi koskaan uskonutkaan ja tajuaa kaipaavansa elämäänsä jotain pysyvämpää.
Mutta haa, tässä kohtaa tulee leffan juonessa mainio ja ainakin minua henkilökohtaisesti kutkuttava käänne ;-)
Jonka säästän sinulle itsellesi koettavaksi.
Pitää vielä mainita Up in the Airin näyttelijäkaksikosta, etten itse en ole koskaan kuulunut erityisesti George Clooneyn ihailijoihin ja olenkin usein huomannut kummastelevani, että mitä tuossa miehessä on sellaista, mitä minä en näe, enkä hoksaa? No joo, onhan hän toki komea mies, mutta siis, riittääkö se aina? Tässäkin elokuvassa George Clooney on roolissaan todella uskottava ja pidin hänen roolihahmostaan, mutten edelleenkään ole täysin lämmennyt itse Clooneyhin noin niinkuin yleisellä tasolla.
Sen sijaan elokuvan naispääosassa esiintyvässä Vera Farmigassa on minusta jotain lumoavaa. Olen aina ihaillut erityisesti hänen silmiään ja tuota hänen porautuvaa, terävää katsettaan. Ollapa itselläkin noin voimakkaat ja paljon puhuvat silmät!
Ja pakko myöntää, että Clooney ja Farmiga olivat valkokankaalla erittäin sulavannäköinen- ja oloinen pari ;-)
Up in the Air on elokuva, joka on ajankohtainen ja tarjoaa katselun arvoisen kokemuksen sekä nais- että mieskatsojille. Oma miehenikin tuossa juuri harmitteli, kun ei päässyt katsomaan tätä leffaa kanssani ja sanoi menevänsä katsomaan sen lähiaikoina yksin. Ja voin sanoa, että tällainen kommentti mieskolaiseltani on AIKA harvinainen!
Ehkäpä hän arvelee pystyvänsä samaistumaan elokuvan reissaavaan päähenkilöön. Pelottava ajatus!
****
Allekirjoitan kaiken.
ReplyDeleteVarsinkin tästä Verasta. Minusta hän on inhimillisen raikas kasvo kaikessa Hollywood-muovimaailmassa, jossa kaikilla on saman kirurgin muovailema nenä ja samanlainen tukkapehko. Persoonallinen nainen, jonka vanhemmat lähtivät muutama vuosikymmen sitten Ukrainasta kohti Amerikkaa.
Clooney ei ole koskaan ollut minunkaan 'ihanin mies-listalla', mutta pidän kuitenkin hänen sympaattisuudestaan ja vaikutusvaltaisuudestaan elokuvamaailmassa.
Sitä vähän olen vuosien saatossa ihmetellyt, että hän ei löydä rinnalleen pitkäaikaista rakastettua, vaan hän tuntuu noin vuoden välein vaihtavan naista. Ja ne naiset ovat aina samanoloisia; nuoria, kauniita ja ihan fiksuja, mutta eivät pysy kauaa kuvioissa..
Kiva kuulla, että myös sinä tykkäsit :) Minä kun pidän tästä enemmän ja enemmän koko ajan... jännä siinä mielessä, että katsomisesta on nyt jo jonkun aikaa, mutta leffa pyörii hyvin positiivisella tavalla mielessä. Jopa niin, että olen alkanut miettiä tähdityksen nostoa yhdellä!
ReplyDeleteMinä olen Clooney-fani ollut From dusk till dawnista lähtien. Teho-osastoa en ikinä katsonut, joten en sitä ihan nuorta Clooneytä ole nähnyt. Ihanasti ikääntyvä ja lahjakas näyttelijä, joka ei menetä charmiaan vaikka hiukset harmaantuisivatkin.
Myös minä tykkäsin koko elokuvan kolmikosta. Hienot suoritukset kaikilta!
Moi Sooloilija. Verassa on jotain erilaista ja nyt kun sanoit, hän tosiaan hiukan poikkeaa Hollywoodin muovatuista kasvoista (joita itse asiassa näkee L.A:n suunnalla matkustellessa myös paljon katukuvassa, kuten myös täällä Teksasin takapajulassa, valitetavan usein).
ReplyDeleteEn tuossa kirjoituksessani viitsinyt itse asiassa mainita noista Clooneyn naisasioista, mutta minusta tuntuu, että tämä on yksi syy, miksen täysin voi myöntää pitäväni hänestä.
Mies, jolla pitää olla aina kuvankaunis, itseään huomattavasti nuorempi, mielellään malli ja sirosäärinen nainen, on mielestäni jollain tapaa sisältä heikko ja tulee tunne, että onko tuo kaunis nainen tällaiselle miehelle itsetunnon kohottaja ja voisiko hän edes kuvitella elävänsä omanikäisensä naisen kanssa?
Sen vuoksi tämä elokuva oli minusta jotenkin mielenkiintoinen, kun ajattelin Clooneyn yksityiselämää ja sitä, miten hänen kainalossaan olevat nuoret neitokaiset vaihtuvat tasaisin väliajoin, noudattaen aina samaa muottia. Mikä mättää, kun hänen naistensa pitää aina olla nini nuoria, eivätkä koskaan pysy hänen rinnallaan kovinkaan pitkään? Onko Clooneyllä ehkä ripaus elokuvan Ryanimaista sitoutumisen pelkoa?
En tiedä, mutta minua tuollaiset miehet vain jostain syystä puistattavat. Ja itse asiassa, niin upea homma kuin esim. reilu viikko sitten järjestetty Haiti-konsertti olikaan, jossa siis Clooney oli keulakuvana, sai minut kananlihalle. Tuli sellainen olo, että isot starat pönkittivät omaa itsetuntoaan olemalla joka hemmetin kanavalle (ohjelma lähetettiin joka kanavalta) vakavan asian verukkeella. Ja vielä isoon ääneen GG-tilaisuudessakin vaahdottiin, kuinka George Clooney olisi mieluummin jättänyt väliin GG:t ja keskittynyt tulevaan Haiti-lähetykseen. Niinkö?
Osaan arvostaa sitä, että julkkikset ovat tärkeiden asioiden takana ja antavat järkkysuurista palkkioistaan osan vähempiosaisille, mutta silti, joku tuossa kaikessa pyörityksessä mua etoo. Voisihan sen tehdä hiljaisuudessakin ja hiukan vähemmän itseään korostaen.
No mutta, meni vähän vaahtoamiseksi nyt tämä ja voin olla ihan väärässäkin.
Päivi. Tykkäsin joo ja arvaan, että miehenikin tulee tykkäämään. Uhkasi mennä tämän lähiaikoina katsomaan. 4 plussanen olisi hyvä tälle.
Minä taas muistan Clooneyn erityisesti ER:stä, enkä pitänyt hänestä siinä lainkaan. Minulla oli sarjassa ihan eri lempparit, kuten nuori lääkäri Carter, näyttelijän nimi oli (googlettaa, googlettaa) Noah Wyle.
Clooney on kyllä lahjakas, sitä en voi kieltää, vaan itse miehessä vaan joku tökkää.
Ja tosiaan, leffan nuori lupaus Anna oli myös oikein näpäkkä omassa roolissaan ;-)
Minä puolestaan tykkään Clooneystä niin paljon ihan vaan näyttelijänä, että en ole niin hirveän paljon hänen henkilökohtaisia naisseikkailujaan seurannut. Äärimmäisen lahjakas mies kuitenkin siinä mitä työkseen tekee, joten koitan pitää muut asiat tuon ulkopuolella.
ReplyDeleteMinusta on hienoa, että nuo julkkikset ovat näkyvästi mukana hyväntekeväisyydessä. Me tavalliset talliaiset kun huomaamme asiat helpommin, kun niitä esittelee joku julkkis. Ja kun ihmiset tietää enemmän, he myös toimivat enemmän ja lahjoittavat rahaa hyvään tarkoitukseen. Siksi en tuomitse ollenkaan sitä, että esim Clooney on ollut näkyvästi esillä Haiti-tragediassa.
Moi Päivi, niinkuin sanoin, ihan hyvä näyttelijä, vaikka miehen henkkoht seikkailut hiukan huvittavatkin ja saavat loppukädessä miettimään, että mikä se tuo George on oikein miehiään ;-)
ReplyDeleteIhan asiaa tuo jälkimmäinen kommenttisikin, arvelinkin, että joku saattaa tarttua pienimuotoiseen vaahtoamiseeni, jonka merkitys ei ehkä ihan heti aukene...
Täältä Yhdysvalloista käsin katsottuna monet julkkiksiin liittyvät asiat vain usein tulevat niin silmille, että välillä sitä rupeaa jo omissa maallikon silmissään kyseenalaistamaan, että ovatko he kaikki oikeasti koko sydämellään mukana asiassa. Tuo Haiti-konserttikin oli aika hyvin hoksattu jo siinä mielessä, että moni varmasti soitti tilaisuuteen lahjoitusasioissa jo pelkästään siinä toivossa, että saa puhua puhelimessa julkimon kanssa.
Kummastusta herättää se, miten ihan yleisesti katsottuna USA juuri nyt on herännyt auttamaan ja välittämään. On spekuloitu, johtuuko tämä katastrofin saama mediaosuus kenties siitä, että alueella on niin paljon Yhdysvaltojen kansalaisia vai onko tällä kaikella ehkä joku muu, poliittinen tarkoitus?
Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei yksikään Yhdysvaltojen ulkopuolella tapahtunut katastrofi ole tähän mennessä saanut näin suurta julkisuutta. Enpä muista tällaista pyöritystä tai avunanto-innostusta esim. Aasiaa kohdanneen tsunamin aikoihin. Ylipäätään ulkomaan uutiset eivät juuri saa tilaa mediassa tai perus tv-kanavilla, mikä on aina kummastuttanut minua.
Osaan kyllä arvostaa julkkisten panosta, ei siinä mitään. Tärkeintähän lienee kuitenkin se, että sitä apua ja rahaa menee oikeaan paikkaan, olivat ne lopulliset motiivit sitten mitä tahansa ;-)
Minulle tama leffa jai mieleen sellaisena, etta taidan katsoa jopa uudelleen. En ole ollut aiemmin mikaan Clooney fani, mutta ehka taman elokuvan bisnes ymparisto - ja tavallaan raaka kuvaus, miten porukkaa laitetaan pihalle - oli varsin osuva kuvaus. Myos se, etta tallaisia bisnes tyyppeja on paljon ainakin USA:ssa - ja yksi suurimmista peloista, olisi ehka se matkustamisen loppuminen ? Ja etta tien paalla voi tavata ihmisia, jotka ovat samassa tilanteessa jne...
ReplyDelete...Tietysti tarkoitan tata elokuvaa :)
Juttelin elokuvaaiheesta yhden asiakkaani kanssa tanaan - ja han huomautti, etta sehan on vain elokuvaa. Mielenkiintoinen kommentti, itsella on paha tapa ihan uppoutua tarinaan...
Hei Leena. Jotenkin tähän elokuvaan on myös helppo samaistua juuri tuosta syystä ja itse tunnen useita perheitä, joiden isät ja joissain tapauksissa jopa äiditkin ovat aina tien päällä.
ReplyDeleteMailimäärät ja vuorokausilukemat koneessa ovat monilla suomalaisilla, Yhdysvalloissa asuvillakin huikeat ja monesti mietin, kuinka he etenkin perheellisinä jaksavat.
Kyllä minäkin näin tässä elokuvassa paljon todellisuutta, ja minä olen samanlainen kuin sinä, uppoudun usein liiaksi tarinaan.
Sen vuoksi en uskalla katsoa kauhuleffoja lainkaan, sillä ne vasta ahdistavia ovatkin, jos alkaa liiaksi elämään elokuvaa.
Muutama ensi-iltaan tuleva esimerkki on esim. Shutter Island tai The Wolfman, jotka molemmat ovat taatusti huippuleffoja, mutta joiden kumpaisenkin katsominen jo hiukan etukäteenkin hirvittää. Eivätkä nuo kaksi elokuvaa ole edes varsinaisesti vielä kauhua... ;-0